Juuso esittäytyy ja paskartelee

Mustien pilvien lähetyessä kannattaa lukita ovet ja toivoa sen olevan vain myrsky...

Lyhyt historia

Fantasia on tietyllä tavalla ollut aina lähellä sydäntä ja suurimman askeleen nopanpyörittelyä otin teinivuosinani kaverin kysyessä kokeilemaan D&D:tä. Sieluhan sinne meni ja monet seikkailut tuli milloin missäkin istuttua rahanahneella haltia roguella pelaten. Lautapelit tulivat myös nopeasti tähän oheen ja nyt ei Kimblestä puhuta. Näissäkin erityisesti ne, joissa pääsi liikuttelemaan pelilaudalla erinäisiä "figuureja" tuntuivat aina hienoimmalta, kun avaruustaisteluihin (Starcarft, Twilight Imperium) saatiin konkretiaa alusarmadasta tai luolastassa seikkailu jäi vain kaipaamaan pystyyn nousevia seiniä (Descent, Doom) hirviöiden ahdistellessa sankar-nappuloita.

Rakkaus ja intohimo ei ole kadonnut näistä vielä mihinkään ja niinpä jo harrastavat toverit yrittivät yhyttää varsinaisiin nappipeleihin. Pahvifabaa muistan joskus pelanneeni kaverini ahtaan huoneen lattialla, jolloin ratsailla olevat Chaos Knightit juoksivat suoraan suon silmäkkeeseen. No tuolloin en vielä hammereitä niin lyötänyt omakseni varsinkin hintalappunsa kanssa.

Specialist -peleistä löytyvää Necromundaa varten ostinkin ensimmäiset omat napit. Näin jälkikäteen oma jengi näyttää hirveältä maalauksineen, mutta tästä lähti harrastus maalaamiseen ja Necro-maaston rakentamiseen. Myös synttärilahjaksi saatu Doomin lautapeli antoi käsiin kasapäin maalattavaa ja harjoiteltavaa.

Lopulta parikymppisenä sai kaverini ylipuhuttua minut aloittamaan oman armeijan kasausta. Sääntöihin ja hienouksiin tutustumattomana valitsin Dark Elffit omaksi armeijakseni. Olinhan aina ollut ropeporukkamme oma rogue assasiini ja tästä väestä niitäkin löytyi. Ensimmäisiä pelejäni varten olin saanut viisi liskoritaria ja assasiinin jo maaleihin, muuten jatkettiin pahvinappuloiden peluuttamista. Usko ritareihin ropisi kyllä mahdotonta vauhtia kääpiöitä vastaan - kallista tykin ruokaa. Eikä seuraavalla kerralla usko haltiariveihin ainakaan vahvistunut ogreja ja liskomiehiä vastaan. Keräily kuitenkin jatkui ja maalaustaito jatkoi jonkinasteista kehittymistään.

Ujo champpion ja sen lipunkantaja

Ghost anyone?

Nyt alkaa hyllyistä löytyä jo aikamoinen liuta haltioita ja parissa turnauksessakin on ehditty käydä. Murskavoitot ovat vielä odottamassa ja lievät voitotkin ovat työn takana, mutta hauskaa tämän pelaaminen on aina ollut ja sillä sanalla tätä harrastusta haluan jatkossakin edustaa. Lisäksi jännityksellä odotetaan, minkälaisen eepoksen kuninkaalinen kusti toimittaa toivottavasti seuraavan viikon kuluessa. Sitä ja seuraavaa ensimmäistä pelikierrosta odotellessa:

Fight the power!

Ps. Sotakoneeseen adaptoitu Toukokuu 2013

Vähän myös sitä paskartelua

Sotakone Miniaturesin etusivulta lainaten: "Mikä olisikaan hienompaa, kuin pelata vaihteeksi toisennäköisillä nappuloilla kuin kaverisi". Nyyppätaso vaivaa itseänikin vielä veistämisen ja sinivihreän muokkaamisessa, mutta ideoita on niin paljon ettei aikaa kaikkeen ole vielä löytynytkään. Tässä kuitenkin tukemaan figukaupan ideologiaa "oman näköisten nappuloiden tehtailussa".

Shadet olivat jääneet pitkän aikaa vain armeijakirjan sivuille ja itseäni alkoi lopulta kismittään niin paljon "haasteellisuus" nappuloiden saamiseen. Paikallista pelikauppaa on aina kiva tukea, mutta postit pieniin tilauksiin tulevat myös pitemmän päälle kalliiksi. Uusien kirottujen high elffien ilmestymisen jälkeen, huomio kiinnittyi Shadow Warriors/Sisters of Avalon -boksiin ja sen tarjoamiin bitseihin. Kun vielä ennakkotilaajan etuina tämän 10 nappulan laatikon sai lähes puoleen hintaan (ja vielä alle GW:n omien shade-nappien 5 napin laatikon) alkoi ajatus poikia tulosta.

Komponentit: Delf warrior repeater crosbowit ja päät ja Helf laatikon bitsit.

Koska oman kirjani varjot juoksevat oletuksillaan ilman haarniskaa tai korkeintaan vain kevyesti panssaroituna, täytyi vartaloiden työstäminen aloittaa reilulla rapsuttelulla. Helffit luottavat ilmeisesti suomapanssarin tuomiin helmasuojiin ja sydämen muotoisiin koristeisiin, joten nämä saivat lähteä. Tilalle tuli stuffilla tehty aaltoileva tunikanhelma. Lisäksi ylimääräiset sydänkoristeet saivat myös lähteä miekoista. Xbowien osalta Delf warrioreiden kädet saivat lähteä. Asentojen perusteella bitsikehikot tulikin käytyä monasti läpi, jotta sopiva miekkakäsi saataisiin muokattua pitämään jousta. Lopputuloksena nappuloissa on "pelivalmiita" Shadeja kahdeksan kappaletta ja erityisesti kaikenkattaviin ja hyvin dynaamisiin asentoihin olen kerrassaan tyytyväinen. Maalataan loppuun joskus.

Scouts ready for battle!

Maaston osalla oman käden taitoja tuli etsittyä palikkatornin rakentelulla. Asiaa auttoi vanhempien autotallista löytynyt itsetehty kuumalankaleikkuri. Tällä foami-levyn työstäminen sujui kuin leikki. Maalaus on tässäkin vielä odottamassa, mutta tästä saadaan joku päivitys aikanaan.

Peikko antaa esimerkin tarinoinnista

Peikon luolasta: Esimerkkiä tarinallisuudesta

Sain ensimmäisen tekstin pohjalta ehdotuksen ystävältäni esittää esimerkki tarinallisuudesta pelaamisen yhteydessä. Tarinoiden ja eeppisen sankaruuden yhteys pieniin muovisiin / metallisiin pelinappuloihini on minulle iso osa harrastuksen luonnetta, kuten jo aiemmin on käynyt selväksi. Tarinallista puolta voimme korostaa niin armeijan suunnittelussa, maalaamisessa, itse pelikentän tapahtumissa skenaarioiden yms. muodossa, mutta myös pelien jälkeen. Uskoisin etten pysty olemaan kommentoimatta näitä kaikki osa-alueita, mutta aloitetaan esimerkillä pelitapahtumista tarinoimisesta.

Pelasimme viime keväänä miehistöllämme Tag Team turnauksen. Kaksi pelaajaa, kummallakin 1200p armeija, pelasivat yhdessä vastustajiaan ja näiden kahta armeijaa vastaan. Koska väkemme vaikuttaa laajalla alueella eteläistä Suomea, turnauksessa oli sovittu pelattavan kaksi ns. pre-gamea ennen turnausta pelaajien sopimana ajankohtana sopivassa paikassa. Lähestulkoon koko kaveriporukka pääsi osallistumaan turnaukseen ja hauskaa oli.

Peikko partnerinsa kanssa kehitti liittoumalleen kevyen teeman, joka näkyi lähinnä armeijalistassa nimettyinä yksiköinä – listan voit tarkistaa tekstin lopusta, mihin olen liittänyt vastapuolelle näkyneen ns. handoutin, jossa Suuret Salaisuudet^TM kuten taikaesineet eivät ole näkyvissä. Ensimmäinen pre-game ottelu ogre & kaaoskääpiö -allianssia vastaan sai kuitenkin innostumaan niin, että tuli raapusteltua miehistön ihmeteltäväksi lyhyehkö kuvaus pelin tapahtumista.

Pelkkä pelaaminen on toki hauskaa, mutta tarinointi nosti listasta esiin juuri niitä eeppisiä sankareita ja kaiken kokemia veteraaniyksiköitä, joiden kohtaamista turnauksen edetessä odotti ja ennakoi, ja jotka siten synnyttivät taas uusia tarinoita. Ja kunnon tarinan lailla, suuret sankarit eivät tietenkään kuolleet kevyesti harhanuolesta, vaan nousivat uudestaan selitysten saattelemina taistelemaan seuraavana päivänä.

Pre-game otteluista raportointi kuvina ja tarinoina muodostuikin turnauksen kenties kiintoisimmaksi elementiksi, joka piti jännitystä ja mielenkiintoa yllä aina varsinaiseen turnausviikonloppuun asti. Omat tekstimme sisälsivät paljon voittajien historiaa, tapahtumien selittelyä tarinankerronnan nimissä sekä puhdasta tulkinnanvapautta. Vaikka faktat ja lopputulos merkitsivät turnauksen etenemisen kannalta eniten, eivät ”mä työnsin mun lauttoi ja kolasin sen abon D6 blastilla kun se vaa loju nurkass LOL 17-3” -kertomukset olisi luoneet samanlaista vaikutusta tunnelmaan. Liekö tämä kumma asia, onhan tarinankerronta ollut tärkein tiedonsiirron ja opetuksen muoto ihmisten keskuudessa tuhansien vuosien ajan.

En todella väitä seuraavan tekstin kantavan tuota perinnettä edustavasti eteenpäin, se on vain innonpuuskassa kaveriporukalle raapusteltu esimerkki siitä, kuinka tinasotilaista, nopista, keittiön pöydästä ja muutamasta hyvästä ystävästä saa illan mittaan irti jotain pelkkää ”työntelyä” enemmän.

”Arkkivelho von Galileo tutkaili Hyvyyden voimien ohutta linjaa. Kääpiöiden ja Keisarikunnan ihmisten liittouma koostui Tähtitornin mäeltä irroitetusta varusväestä sekä hänen omasta lähetystöstään.

Kovin vähäisiltä nuo voimat näyttivät nyt, kun solan toisessa päässä kerääntyi lauma kaukaisten Idän maiden epämuodostuneita jättejä ja kieroutuneita, konein varustautuneita kääpiöitä - tai no kääpiöiltä ne näyttivät, vaikka Duregar Taivaantakoja jyrkästi kiisti noiden otusten kuulumisen heimoonsa.

Von Galileo huokaisi ja keskitti voimansa tulevaan koitokseen. Tähtitornilta nähty valtaisa komeetta oli pudonnut tälle suunnalle ja hän, yhdessä observatorion kääpiöiden kanssa löytäisi sen. Merkin itseltään Sigmarilta! Duregar oli varma että komeetan sisältämät metallit auttaisivat kumpaakin kansaa suuresti, mutta von Galileo tiesi että komeetan hengellinen merkitys olisi vieläkin suurempi. Kunhan he saisivat sen käsiinsä ennen Maailmanreunan vuorille kerääntyviä pahan voimia.

Taistelu oli alkamassa. Heidän näkyviinsä työntyi parrakkaiden pahalaisten helvetinkoneita ja joukoittain jättilaumoja. Väleissä puikkelehti pieniä epäkääpiö-yksiköitä joista yhdessä von Galileo tunsi selvästi pahojen voimien keskittymän - hänen vastuksensa olisi siellä. Kaaostaikurin loitsut eivät saisi heikentää muutoinkin ohutta puolustuslinjaa.

Nyt vihollinen oli kantamalla! Kääpiötykki Komeettalinko puhui kuolettavaa kieltään ja suunnaton helvetinkone katosi valtaisaan räjähdykseen. Toisaalla Gustav "Maustaja" Gripenhoff ohjasi "Pippurimyllyn" tulta tarkasti kohti lähestyvää jättilaumaa. Vihollinen maksaisi etenemisestään kovan hinnan! Mutta riittäisikö se? Von Galileo pyyhkäisi kevyesti vihollisarmeijan taikurin kirouksen syrjään ja kutsui taivaalta pienehkön meteoriitin kohti vastustajiaan,

Jotain oli kuitenkin vialla, sillä von Galileo tunsi sähköisen valokaaren purkautuvan hänen vartalostaan loitsun yhteydessä. Lähellä asemissaan olevat vuorijääkärit seurasivat sähäkkää loitsimista kauhuissaan. Seuraava vihollisten niskaan heitetty kirous aiheutti voimakkaamman räjähdyksen, kuin suuren pallosalaman purkautumisen, joka vahingoitti niin von Galileota itseään kuin montaa miestä lähistöllä - oliko kyseessä vihollisen salaperäinen taika vaiko jotain muuta? Sitä ei olisi aikaa pohtia nyt.

Vihollinen oli alkanut vastata tuleen ja jostain silmän kantamattomista lensi raketteja, jotka pirullisella tarkkuudella tuhosivat urkutykki Meteorimyrskyn ja saivat rivistöt katselemaan taivaalle kauhuissaan. Onneksi Belegar Meltorauta mainareineen eteni tiettävästi sillä suunnalla - kenties raketit loppuisivat pian. Tai sitten vihollinen sulkisi heidät lähitaisteluun ja raketit loppuisivat siksi.

Viimeinen Albatrossi syöksyi taivaalta keskeyttämään  ilkeiden kääpiömiesten hornanveturin etenemisen, mutta jättilittolaisen syöksyivät paikalle pistooleineen ja tiedustelupallo putosi tulessa maahan. Von Galileon kutsumat meteoriitit ja rankaisevan tarkka sotakoneiden tulitus ja varsijousien vasamat olivat kuitenkin kaventaneet vihollisen rivejä tuntuvasti. 

Tuolla syöksyi Morgrim Lohikäärmeensurma kirvestään heiluttaen hornanveturin tielle.  Sen terä vain kimmahti metallihirmun teräksisestä kuoresta. 

Tuolla joukko vuorijääkäreitä veti uhrautuvasti jättilauman ja niiden johtajan huomion hetkeksi toisaalle.

Tuolla Tähtitorninmäen tarkkasilmäiset soturit sulittivat lauman jättejä täyteen vasamia. 

Jossain taustalla rakettituli lakkasi - Meltorauta mainareineen oli kenties saapunut..

Sitä von Galileo epäili saavansa koskaan selville. Häntä huimasi ja hänen partansa oli pystyssä väreilevästä sähköstä. Vihollisen joukot työntyivät väkisin kiinni kääpiöiden linjaan. Von Galileo keskitti voimansa ja huomasi järkytyksekseen jonkin olevan yhä pielessä. Ilma täyttyi otsonin hajusta omille joukoilleen tarkoitetun siunauksen levitessä väkevästi koko linjaan. Kääpiöinsinööri Väkipyörä syöksyi voittamattomalta näyttävän veturin eteen, huutaen ystävänsä Morgrimin nimeä ja heilutellen pistooliaan metallihirvitykselle - hän katosi jonnekin jauhavien telojen alle.

Vihaisten kääpiöjoukkojen suusta kohosi murina. Liekö syynä von Galileon lumous, kääpiöiden viha johtohahmojensa jäädessä tuon metallihirmun alle vai yksinkertaisesti se että hornanveturi oli lähes heidän päällään, viimeinen yhteislaukaus pysäytti kihisevän koneen.

Mutta oliko silti jo liian myöhäistä? Von Galileo oli liittynyt Duregar Taivaantakojan johtamaan vuorijääkäriosastoon aivan linjan taakse. Hän olisi halunnut poistua kauemmaksi, käyttää loitsujaan joukkojen avuksi, mutta vihollinen oli kaikkialla! Komeettalingon miehistö taisteli vihollisten pelottavan taikurin kanssa ja pysähtyneen hornanveturin ohitse vyöryi jättejä suunnattoman korruptoituneen johtajansa innostamina.

Urheat kääpiöt sulkivat rivinsä ja kaatuivat sijoilleen jättien niittäessä heitä kuin heinää - seuraavaksi olisi heidän vuoronsa! Linja katkeaisi ja kaikki valuisi turmioon.

Mutta vihdoin helähti vaskitorvi soimaan ja Komeettaveljeskunnan ritarit karauttivat taistoon Luger Tahtokalvan johdolla, sotapappi Hans Uskonpalon veisatessa ylistystä Sigmarille rivistön keulilla. Läpi kaaoksen kääpiöiden, suoraan vihollislinjan sydämeen ja jättien johtajaan he ratsastivat, eikä mikään pysäyttänyt heidän teräksisiä peitsiään ja järkkymätöntä uskoaan.

Niin kaatui jättien limainen johtaja, ainakin puolentusinaa peistä katkenneena turvonneeseen ruhoonsa. Niin kaatui heidän sotalippunsa yksikön sulaessa teräksisen aallon edessä, sitä pitelevän epämuodostuneen jätin jäädessä tuon elävän vuoksen alle.

He olivat hengissä, selvinneet!

Monta urheaa soturia oli kaatunut, mutta he olivat voittaneet taistelun. Tykki Komeettalinko saatiin vihollisen joukoilta takaisin, sen urhean miehistön puolustettua sitä aivan taistelun viimehetkiin vihollisten ilkeää taikuriloordia vastaan. Tämän kerrottiin kadonneen rikiltä tuoksahtaneeseen savutuprahdukseen kun jättikomentaja kaatui toisaalla. Von Galileo oli varma että tästä kierosta pirulaisesta kuultaisiin vielä.

Meltoraudan koeporausryhmä palasi muun armeijan luokse, mutta heidän ja viimehetkellä saapuneiden Komeettaveljien liittyminen armeijaan ei ollut iloisin jälleennäkeminen. Tutkiessaan kuolleen hornanveturin ruhjoutunutta runkoa auringon viimeisten säteiden alla kääpiöt löysivät riveihinsä kaksi jo kaatuneiksi luulemaansa sankaria!

Metallihirvityksen alta kaivettiin esiin pahoin ruhjoutunut, mutta erittäin vihainen Morgrim Lohikäärmeensurma ja valtaosan viiksistään ja kulmakarvoistaan polttanut, kättään irvokkaasti roikottava mestari-insinööri Argam Väkipyörä. Morgrim oli kaatunut titaanisen koneen alle sen jyrätessä eteenpäin ja välttänyt onnekkaasti murskautumisen sen suurten pyörin välissä. Hän oli kuitenkin takertunut kiinni ja raahautunut tajuttomana sotakoneen mukana.

Ystävänsä kaatumisesta ilmeisesti seonnut Argam olikin havainnut tapahtuneen ja syöksynyt pelastamaan toveriaan. Argam oli ollut vähällä murskaantua itsekin ja hänen kätensä oli mennyt sijoiltaan kun hän oli kiskaissut Morgrimin turvaan telapyöriä yhdistävän akselin päälle. Argam ilmoitti että kone oli tuntunut enemmänkin sairaalloisen elävältä otukselta, kuin käsinluodulta koneelta. Hän ei ollut varma, mikä laitteen lopulta pysäytti, sillä hän oli ohjannut vironneen Morgrimin iskemään tiettyjä höyryletkuja koneen alla. Morgrimin kourin ja hampain katkaisemista letkuista oli valunut tulikuumaa höyryä, liekkejä ja verimäistä öljyä ja kone oli romahtanut heidän ylleen kuin kuolintoreissaan kaatunut lohikäärme. Sinne he olivat jääneet loukkuun.

Kaikki olivat onnellisia sankareidemme selviytymisestä varman kuoleman syleilyssä, eikä kukaan tuntunut haluavan väitellä Morgrimin kanssa siitä kuka saisi kunnian tulla nimetyksi Veturinsurmaksi.

Von Galileo laski kätensä lyhyen ystävänsä olalle. Tarkkaavainen riimuseppä Duregar Taivaantakoja oli johtanut taistelu esimerkillisesti koko taistelun ajan aivan linjaston sydämessä ja havainnut ystävänsä ja joukkojen ainoan velhon kokemat ongelmat. Tämä ei tulisi olemaan viimeinen taistelu ja jo nyt vastus oli ollut lähes ylivoimainen. Jos ongelmat magian kanssa jatkuisivat – ja nyt juhlitut kääpiösankarit säästänyt moukantuuri loppuisi – voisi tämä matka olla heidän viimeisensä.”

Imperiumin Tähtitieteellisen seuran lähetystö Maailmanreunan vuorilla – 1200p [Empire Army]

Arkkivelho von Galileo

Wizard Lord of the Celestial Order 

General; Magic Level 4; Lore of Heaven

Mestari-insinööri Gustav ”Maustaja” Gripenhoff

Master Engineer 

Sotapappi Hans Uskonpalo

Warrior Priest 

Barding; Prayers of Sigmar; Heavy Armour; Shield; Warhorse

Kapteeni Luger Tahtokalpa

Captain of the Empire 

Barding; Full Plate Armor; Shield; Warhorse

Komeettaveljeskunta kersantti Sturmin johdolla

10 Knights of the Inner Circle

Barding; Lance; Full Plate Armor; Shield;Full Command; Warhorse

Vuorijääkäripataljoonan erillisosasto 6.

10 Archers 

Normal Bow

5 Det – Archer 

Normal Bow

5 Det – Archer 

Normal Bow

Pippurimylly

1 Helblaster Volley Gun

3 Crew

Von Galileon Ihmeiden ja ihmetyksen planetaario

1 Celestial Hurricanum 

Tähtitorninmäen turvalinnan varusväki – 1200p [Dwarf Army]

Riimuseppä Duregar Taivaantakoja

Runesmith 

General; Gromril Armour; Shield

Mestari-insinööri Argam Väkipyörä

Master Engineer

Pistol; Gromril Armour

Morgrim Lohikäärmeensurma

Dragon Slayer 

Slayer axes

Tähtitorninmäen varuskunta

22 Quarrellers

Great Weapon; Crossbow; Light Armour; Standard; Musician

Tykki Komeettalinko

1 Cannon 

Engineer; 3 Crew; Light Armour

Mörssäri Kraateraattori

1 Grudge Thrower

Engineer; 3 Crew

Light Armour

Belegar Meltoraudan koeporausryhmä

5 Miners

Great Weapon; Heavy Armour; Musician

Urkutykki Meteorimyrsky

1 Organ Gun

3 Crew Light Armour

Tiedustelupallo Viimeinen Albatrossi kapteeninaan Hulbert Mallasmäki

1 Gyrocopter

Peikko pohtii pelailua

Peikon luolasta

Strategiapelit. Miniatyyripelit. Sotapelit. Warhammeri. Nelkyt-koo. Masiina. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja rakkaalla lapsella on monen monta pelaajaa, ihan meidänkin maan rajojen sisällä.

Ja aivan kuten muiden intressien kohdalla, myös tästä harrastuksesta on lähes yhtä monta oikeaa mielipidettä, kuin on sen pelaajia. Makuasioista VOI kiistellä, siitä vaan ei ole paskankaan hyötyä. Harrastuksen ytimessä häärää usein se äänekkäin joukko harrastajia, jotka määrittelevät helposti ainakin harrastuksen uusille alokkaille sen ainoan oikean tahdin. Vain tietty osa harrastuksesta näkyy pinnalla, Suomen tapauksessa Sotavasaran -foorumilla, joka taitaa olla ainoa kotimainen ja kansallinen harrastajapiirin kokoontumispaikka.

Muistan ikuisesti sen ensimmäisen, oman porukan ulkopuolisen turnauksen. Pieni pakkanen puristeli porukkamme nenänpäitämme pääsiäisenä, kun kymmenkunta kaverusta matkasi suurkaupungin sykkeeseen, syntiseen Helsinkiin, ennen vuosituhannen vaihdetta. Kenelläkään ei ollut minkäänlaista käsitystä, miten isossa maailmassa Hammeria pelattiin. Kuinka ne tulkitsevat nämä ja nämä säännöt? Mitkä ovat kovia yksiköitä? Pärjääkö meistä kukaan, edes porukan paras, edes auttavasti warhammer-veteraaneja vastaan? Aikana ennen nettiä ei muun maailman pelailuista tiennyt mitään muuta, kuin hölmöläiset White Dwarfin sivuilla opettivat. Teini-ikäisen mieli ei vielä ollut käsittänyt, kuinka toimittajat olivat jo aika päiviä sitten myynet sielunsa Greater Daemoneille^TM, ja lähes kaikki ko. opusten teksti oli vain laskelmoitua markkinointisoopaa. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä, jokainen peliporukka oma eristäytynyt saarekkeensa.

Ei se pelailu Helsingissä juuri totutusta poikennut, mitä nyt oman metamme valkeat lohikäärmeet todettiin kesken turnauksen turhan dominoiviksi ja ainakin viimeiseen peliin niiden puhalluksia heikennettiin. Turnauskärpänen puraisi ja vuosikymmenen verran tuli turnauksissa käytyä ihan vain tavoittelemassa sitä kaikista korkeinta kunniaa, erittäin vaihtelevalla menestyksellä. Sitten todellisuus iski rotvallin lailla hampaisiin. Joillekin pelailu oli useamman asteen verran totisempaa touhua, maku kisailusta ikenet verillä alkoi laantua. Harrastuksestaan alkoi etsiä uusia puolia.

Nyt reilun 20 vuotta Warhammer Fantasy Battlea harrastaneena olen nähnyt edikoiden vaihtuvan, armeijakirjojen tulevan ja menevän sekä GW:n ikuisen ahneuden paisuvan kuin ogre-figuurien ruumiinrakenne. Olen nähnyt pelaajien varttuvan ja ukkoutuvan ulos harrastuksesta joskin yhtä usein jatkavan tai palaavan rakkaan ajanvietteensä pariin, joskus jopa seuraavan sukupolven kera. Olen aloittanut projekteja, haudannut toisia ja aloittanut vielä useampia. Muutaman miniatyyrin kokoelma on paisunut täyttämään kaapin jos toisenkin.

Harrastuksen parissa minut on pitänyt pelin monipuoliset piirteet (kerääminen, taustatarinointi, listojen suunnittelu, miniatyyrien muokkaaminen, itse luominen, maalaaminen, alustojen koristelu – ja kaikki tämä jo ennen varsinaista pelaamista..) sekä oikeastaan eniten toiset harrastajat. Onhan pelaaminen ja pelien valmistelu iso osa vapaa-aikaani, joten olisi outoa jos monet tärkeimmistä ystäväni eivät löytyisi myös pelikentän ääreltä. Oma, rakas peliporukka on muuttunut ja kasvanut. Samalla olemme pohtineet omia tavoitteitamme pelata peliä ja koetelleet omissa turnauksissamme meille mielekkäimpiä pelaamisen muotoja.

Suomen figuskene ei ole enää yhtä hajanainen kuin joskus vuosia takaperin, vaikka varmasti yhä löytyy niitä peliporukoita, jotka ovat pelanneet vain toisiaan vastaan, vuodesta toiseen, ja tuntevat jo vastustajansa figuuritkin pelkän hajun perusteella. Mikseivät kaikki sitten yhdisty riemukkaan Warhammer-aatteen nimissä ja kohtaa toisiaan samoilla kunnian kentillä? Osalle syynä ovat varmasti välimatkat, osalla puhtaasti riittää pelata omien kavereidensa kanssa. Osalle syynä voivat olla juurikin ne suuresta figuskenestä Sotavasaran kautta kantautuvat viestit, jotka pitävät sisällään jo melkein kirosanoiksi muuttuneita termejä ja hämmästystä herättäviä ideoita: ETC, komppaus, RAW vs. RAI, rankingit, eriävät maalausvaatimukset, tiukat turnausaikataulut ja nyt lopulta vielä pelien shakkikellottaminen..

Kuten jo sanoin, makuasioista kiisteleminen ei hyödytä. Osa nauttii harrastuksestamme juuri sellaisena verenhimoisena kisailuna, jossa tärkeintä ovat victory pointit joiden hamuamisen hidas vastapelaaja estää. Osa nauttii listojensa suunnittelusta mahdollisimman tappaviksi siten että juusto tihkuu nappuloista kuin mätä Nurglen demoneista, että armeijalla voisi käydä koppaamassa kultaa ja kunniaa pienestä turnauksesta. Osa saa ilonsa pohtimalla sääntöjen porsaanreikiä (näistä osa vain sääntönikkarointi tarkoituksessa, osa puhtaasti niitä hyödyntääkseen). Osalle harrastuksemme vertaantuu shakkiin, jossa nappuloiden ulkomuodolla tai pelin muulla estetiikalla ei ole merkitystä – vain säännöillä, taktisella kikkailulla ja lopputuloksella. Osalle pelaaminen on oikeastaan yhtä taktista kuin Kimble, figuja mennään vain "työntämään" peleihin ja armeijan värjäämisen ja kokoamisen määrittelevät turnausympyröiden maalauspisteet.

Vuosien vaiva turnauskompeissa kertoo ettei harrastuksemme kenties istu turnausformaattiin kovin helposti. Voisiko olla mahdollista, että jalosta lajistamme löytyy kilpapelaamisen lisäksi muitakin puolia?                   

Kenties turnauksen suurin voittaja onkin se, joka löytää itsellensä lauman uusia kavereita..                       

Kenties voittaja on se, joka sai koko armeijansa maalattua juuri puoli neljä edellisenä yönä.

Tai se kaveri, joka vihdoin voittaa ensimmäisen pelinsä, oppii uusia kikkoja listansa käyttöön kaikenkokeneelta konkarilta tai näkee niin hienon modelloinnin, että innostuu itsekin kokeilemaan nappuloiden muokkausta..         

Mutta saa nyt riittää ”Me ollaan sankareita”-tauhka, pointtini ei lepää siinä, vaan pikemmin tässä: Ei unohdeta miksi valtaosa meistä on harrastuksensa aloittanut ja sitä yhä jatkaa. Ei unohdeta eeppisiä tarinoita sankaruudesta ja ylivoimaisen vihollisen kohtaamisesta kunnian kentillä. Ei unohdeta kaikkia niitä tunteja mitä armeijamme maalaamiseen on käytetty. Eikä niitä kavereita joiden kanssa vietämme aikaa nappuloillamme pelaten. Kuka oikeasti haluaa stressata harrastuksistaan?

Rohkeasti siis järjestämään turnauksia ja tapahtumia, missä kyse ei ole pelkästä noppapainista ja sääntökirjan tekstien tulkinnasta itselleen edullisesti. Missä on tilaa luovuudelle ja siitä nauttimiselle. Ja missä myös häviäjällä olisi aina kivaa.

Minä ainakin tulen mukaan, kunhan aikatauluun sopii.

Taidan tietää pari muutakin, joita kiinnostaisi..

-Peikko-

”The Spirit of the Game

You´ll realize soon that Warhammer is different to any other game you have played. It is important to remember that the rules are just a framework to create an enjoyable game. Winning at any cost is less important than making sure both players – not just the victor – have a good time…”

[s. 3 Warhammer Fantasy Battle, rulebook]