Yökosteuden vasta pikkuhiljaa hälvetessä aamuauringon tieltä, kuuluu uutispojan kellon kalina.
- Kuulkaa kuulkaa. Sisällissota vampyyrien mailla! Tuoreimmat uutiset etelästä nyt pilkkahintaan! Saisiko olla lehti? Sir.
Poika tarjoaa lehteä ohikulkijalle.
Vain pari shillinkiä köyhempänä, mies alkaa lukemaan päivän artikkeleita.
- Hmm. Mjom mjom. Mm. *kröhöm* mm m.
Mies selailee lehden pikavauhtia, kunnes pääsee haluamiinsa uutisiin.
- Hmm. Kaaoksen joukot vain kasvavat, sekä laajentavat alueitaan Sorkkametsän siimeksessä. Mmm. Vampyyrien mailla kauas kantautuvaa sotimisen ääntä. Välit linnoituksen sisällä rakoilevat, aiheuttaen suurta liikehdintää kyseisillä alueilla. Useita pieniä viljelijäkyliä 'teurastettu'. Hautoja ryöstelty, ruumiit kadoksissa. Silminnäkijän mukaan kukkulan suojissa -"kuin yötön yö". Väkevää taikuutta liikkeellä. Taistelun jyly yltänyt kauas.
Olisiko tämä oiva tilaisuus hyökätä etelään ja syöstä vallasta kammottavat epäkuolleet? Varmasti heidän rivistönsä ovat heikentyneet sisäisissä kahakoissaan, vaikkakin lienevät nyt 'varpaillaan' uhan tullessa sisältäkinpäin.
Metsän reunamilta Erebos katsoo kaukaa rinteeltä alapuolellaan olevan kyläpahaisen iltaisia valoja. Muutama pieni tönö siellä täällä. Ei vartiostoa. Ei edes kunnon muuria. Ei sotilaita. Ei mitään. "Tuonne ei kannattaisi haaskata aikaa, siellä tuskin on mitään mitä tarvitsen." -Hän tuumi hiljaa itsekseen. Varjoista hänen viereensä kömpii Ezrael. Tuo Erebosin luottomaagikko, joka on kokenut monia sotia ja on aivan viimeaikoina osoittanut melkoista kyvykkyyttä suuremmissakin mittelöissä. Ezrael siristää kellertäviä silmiään nähdäkseen paremmin. "Tuolla voisi olla lisää voimavaroja armeijallenne sir." -Ezrael kakoo käheällä äänellänsä, sekä yrittää tulkita tuon kookkaan vampyyrin kasvonilmeitä, päästäkseen hänen ajatuksistaan kiinni. Tuloksetta. Pian Erebos kääntyy kannoillaan, lähtee kävelemään kohden metsää ja toteaa hiljaisella äänellä. "Tapa jok'ikinen. Polta talot ja tehkää kuten edellisellekin kylälle. Raportoi minulle vahvuutemme työn jälkeen. Meidän pitää ehtiä vielä kauas, ennen kuin aika on täysi." Ezrael hieroo käsiään yhteen ja alkaa silmämääräisesti laskeskelemaan tarvittavia toimia. "Ja Ezrael, tee se nopeasti." - kuuluu metsän varjoista. Erebos katselee tähtiä ja on täysin omissa ajatuksissaan. Hän ei tunne, vaikkakin tietää yöpakkasten tulevan näin korkealla pohjoisessa.
Suuri tulen loimu houkuttaa paikalle metsien mitä kummallisimpia petoja, mutta ne eivät saa ruumiita syödäkseen, ei tänä yönä. Kavioiden kopse kantautuu enää vain tarkkakorvaisimpien kuuluville ja niillekään vain vaivoin. Ne ovat jo kaukana.
Ezrael kiiruhtaa Erebosin luokse kertomaan uutisia.
- Siellä oli pieni hautausmaa, aivan kylän takamailla. Saimme ne kaikki. Luurankosoturisi rivistöt vahvistuvat entisestään. Siellä oli myös pieni lauma hukkia.
Ezreal ei saa kuitenkaan herraltaan mitään reaktiota ja ymmärtää jättäytyä taaemmas. Tuon kiivaan vampyyrin kanssa kannattaa aina olla hieman varuillaan, vaikka olisikin hänen suosiossaan, sillä hänen refleksinsä ovat liki salamannopeat.
Kuunkiertoa myöhemmin alkaa kuulumaan yhä enenemissämäärin huhuja.
"Epäkuolleita on nähty liikkuvan maidensa ulkopuolella." -kuiskutellaan hämärissä majataloissa.
"Lisää pieniä kyliä on teurastettu, muttei ruumiita ole jätetty." -tietää kertoa vankkuria ajeleva kauppias.
"Onko niillä jotain tekemistä niiden viheliäisten pimeähaltioiden kanssa?" -kyläläiset arvuuttelevat.
Miksi ne ovat liikkeellä, tahi minne menossa, on hämärän peitossa. Etsivätkö ne jotakin? Jos etsivät, niin mitä?
Näin jatkui viikkoja ja tuon epäonnisen vampyyrin joukot kasvoivat pikkuhiljaa, mutta varmalla otteella. Erebos alkaa olla varma omista kyvyistään, hävittyään karvaasti maansa etelän suojaisissa kolkissa. Hänet oli petetty, mutta kuka ja miten? Näihin kysymyksiin piti saada vastaus, mutta vasta myöhemmin. Ensitöikseen hän tarvitsisi suuren, sekä vahvan armeijan, jotta voisi saada maansa, sekä linnoituksensa takaisin, mikä oli ollut hänen hallussaan jo useita ihmiselämiä. Mitä hän matkoillaan kohtaisikaan? Kuka tulisi vastaan ja kuinka kaikki päättyy tämän määrätietoisen vampyyrin osalta?
2000 / 2000
Lords
Erebos Darkenwald - Vampire Lord (220 pst) GEN
- Lore of the Vampires
Wizard Level 1
Ezrael Di'Morte - Master Necromancer (200 pst)
- Lore of Death
Wizard Level 4
Heroes
Vampire (125 pst)
- Lore of the Vampires
- Nightmare
- barding
- Heavy Armour
Wizard Level 1
Vampire (140 pst)
- Lore of Shadow,
Wizard Level 2
Core
Crypt Ghouls (250 pst)
25x Crypt Ghoul
Dire Wolves (40 pst)
5x Dire Wolf
Skeleton Warriors (220 pst)
40x Skeleton Warrior
- Musician
- Standard Bearer
- light armour
- hand weapon
- shield
Zombies (60 pst)
- 20x Zombie
Special
Black Knights (280 pst)
10x Black Knight
- Musician
- Standard Bearer
- Barding
- Lances
- heavy armour
- shield
Spirit Host (45 pst)
Rare
Blood Knights (220 pst)
4x Blood Knight
- Musician
- Standard Bearer
- heavy armour
- lance
- barding
Näkyvissä velholevelit, lorevalinnat, näkyvät esineet. piilotettu taikaesineet, vampiric powerit, sekä niiden hinnat kadotettu.
Blogi armeijan rakentamista, pelaamisesta, kavereista, ajankäytöstä ja harrastuksesta. Useampia kirjoittajia jotka bloggaavat milloin mistäkin.
Sotakoneen WHFB-liigan terävin kärki
psst.. voit tarkastella kaikkia liigaan liittyviä juttuja klikkaamalla tuolta sivun Tageista sanan liiga..
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vampire counts. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vampire counts. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, joulukuuta 02, 2013
torstaina, marraskuuta 07, 2013
Vampire Counts: Spirit Host
Spirit Host. Tuo armeijamme yksi selkeistä kulmakivistä, jolla saat jumitettua useamman sadan pisteen mörön koko loppupelin ajaksi, näin tahtoessasi. En syyttä ole huomannut vastustajallani tuskastunutta ilmettä kaivaessani toisen, miksen kolmannenkin näitä veijareita pelikentälle. Miksi sitten kirjoitan tästä ilmiselvästä yksiköstä, joita jokaisella vampyyrikenraalilla pitäisi olla mukana? Modelit. GW:n viritys kyseiseksi modeliksi ei iske omaa silmääni, ei sitten millään. Tässäpä siis minun ratkaisuni Spirit Hostiksi.
Ajatusleikki taas käyntiin, mitä Spirit Host minulle on? Tietenkin aaverypäs kaatuneita sotureita, jotka on magian avulla herätetty henkiin palvelemaan omia tarkoitusperiämme. Oiva suomennos voisi olla vaikka "piinatut sielut", mikä auttaa selventämään mitä haen tältä modelilta.
Ensin laitoin 40x40 alustalle mielestäni pari sopivaa figuria, sekä muuta somistetta, ihan noin tunnelman luomiseksi. Alustalle hiekka, jonka jälkeen musta spray pohjaväriksi. Halusin saada näyttämään nuo figuurit aaveilta, joten maalasin ne seuraavasti.
Jätin alhaalta noin neljäsosan mustaksi ja maalasin loput figuurista tumman harmaalla. Lisäsin heikon korostuksen, eli high lightin mustallekin alueelle. Kuivumisen jälkeen toistin saman, mutta nyt otin käsittelyyni ylemmän kerroksen, eli aloitin noin puolesta välistä figuuria astetta vaaleammalla harmaalla. Lisäsin alaosiin hieman korostusta, mutta en aivan alas saakka, jotta tummuus säilyy siellä. Taas uusi kerros kuivumisen jälkeen, mutta tällä kertaa valkoista maalia ja vain ylimpään neljännekseen. Tein figureilleni vihreän väripesun, jonka jälkeen viimeisen silauksen antaa puhtaan valkoinen korostus, todella hentoinen sellainen.
Itse figuurit ovat nyt väreissään. Maaston maalaamisen ja yksityiskohtien hiomisen jälkeen Spirit Hostini näyttävät tältä.

Tulevaisuudessa laitan kuvia eri maalausvaiheista, kunhan aloitan maalaamaan seuraavaa Spirit Hostiani.
maanantaina, lokakuuta 14, 2013
Hieman muokkaillen - Mortis Engine osa 2
"Luolapeikko sanoi...
Eikö huipun kaaostähden voisi jättää tyystin pois?
Tilalle haamuhahmoja tahi innokas nekromantikko? Tai yksiköllinen vihollisen erittäin kauhistuneita sotureita?
7.10.13"
Pari päivää sopivia huipputasanne-vaihtoehtoja pohdiskeltuani sain seuraavan ajatuksen. Voisiko tuo pyörteen yläosan tasanne olla Sotakone Miniaturesin Ratas-logo?
![]() |
| Nopeahko hahmotelma miltä moinen voisi näyttää. |

Tuosta kuitenkin päässee itse ajatukseen kiinni, mitä ajan takaa. Kannattaako yleisö Luolapeikon ehdotusta, jättää huippu kokonaan pois, vaiko jatkaa ylläolevan ideointia?
Luolapeikon innoittamana tein myös hänen vaihtoehdostaan raakaversion, jotta on helpompi katsoa asiaa tuoltakin kantilta.
Kuten ylläolevasta kuvasta näette, koversin tuon yläosan avonaiseksi, sekä lisäsin väliaikaisesti erään nekromaagin, joka sopii mielestäni sinne melko hyvin. Jatkanko ontolla sisuksella, vai teenkö jonkinlaisen tasanteen pyörteen päälle?
sunnuntaina, lokakuuta 06, 2013
Hieman muokkaillen - Mortis Engine osa 1
Tuoreahkon pelaajan vaihtoehtoinen Mortis Engine. Mielipiteitänne kaivataan.
Mikäli olet nykyisen sääntökirjan aikaan pelannut Vampire Counts -armeijalla, on taatusti käynyt mielessä kahden Mortis Enginen käyttö ja miksei olisi. Onhan toki houkuttelevampaa saada epäkuolleillesi 5+ regeneraatio 6+:n sijaan. Vaikka itse modellina Mortis Engine onkin hieno, en silti tahdo kahta samanlaista center pieceä armeijaani. Mitä siis toiseksi moottoriksi?
Aloin mietin että mitä tuo Mortis Engine oikeastaan voisi minulle olla ja mitä ominaisuuksia tuolla vekottimella on? Lyhyt yhteenveto muutamalla ranskalaisella viivalla:
Näitä tuumittuani alkoi itselleni pikkuhiljaa valkenemaan, mitä toinen moottorini saattaisi olla.
Selattuani vampirecounts.net -foorumia, törmäsin kuvaan Balewind Vorteksista, mikä kolahti yhteen ajatukseni kanssa liki heti.
Maasta nouseva pyörremyrsky, jonka juurella maakin halkeilee ja paljastaa maan alta suunnattomat kasat pääkalloja. Pyörre sopii mielestäni myös moottorin omaan fluffiin sikäli, että tuolla moottorillahan on Spectral Steed -kyky, jolla on ominaisuuksia liikkeen suhteen. Eikun internetiin etsimään suunnattomat kasat pääkalloja, sillä niitä on luurankosoturien yhteydessä itselleni kertynyt vain muutama ylimääräinen. Pääkallot hankittuani alkoikin pohtiminen ja sommittelu.
Ensin leikkasin Vortexista alaosan pois, koska se oli mielestäni turhan leveä. Sitten vaan mallailemaan sopivaa kasaa kalloja, sekä pyörrettä sopivaan kohtaan alustaa. Maan pinnaksi minulla sattui olemaan korkkilevyä varastossa. Korkkilevyä käytetään esimerkiksi parketin alla mm. kopinan vaimentimena. Olisin enempi kuin ihmeissäni mikäli esim. Bauhaussissa ei moista myytäisi, mutta tiedän sitä löytyvän ainakin Hobby Pointista.
Tässä muutama WIP-kuva. Pahoittelen kuvien taustaa, myöhemmissä projekteissa otan tämän huomioon paremmin.
Aseteltuani itse pyörteen sekä maastomuodon kalloineen, näytti kuitenkin itse vekotin jotenkin alastomalta. Ei tuollaisessa härvelissä voi olla niin paljoa lyöntivoimaa, kun kirja kertoo, vaikka en yhtään tornadojen tuhovoimaa väheksykään. Jokatapauksessa halusin hieman korostaa iskukapasiteettia, joten otin ylimääräiseksi jääneiden luurankosotureiden osien joukosta mm. yläruumiin miekkoineen ja päineen. Alemmas laitoin pelkän käden miekkoineen ja lopputulos alkoi näyttää jo kummasti paremmalta. Tosin nuo
näyttivät siltä että: "Olemme pyörimässä pyörteen mukana", eikä: "Olemme osa tätä koko pyörrettä" niin kuin tarkoitukseni oli. Joten lisäsin hieman stuffia häivyttääkseni silmiinpistävää rajaa lisäyksieni kohdalla ja olen lopputulokseen suhteellisen tyytyväinen. Itselläni oli käytössä Milliputtyä, mutta mikä tahansa stuffi ajaa asian.

Ja nyt arvon lukijat, mielipidettänne kaivataan: kuinka jatkan? Pitäisinkö tuon alkuperäisen huipun pyörteestä, toki hieman muokkaillen, vaiko keksisinkö huipun jotain muusta? Olisko ideoita mitä se joku muu voisi olla?
Omasta mielestäni tuo pyörteen oma huippu on aivan liian "kaaos-symbolimainen". Mistähän lie johtuu? Olisiko jotain muita oivia lisäyksiä, miten voisin korostaa tähän hieman Vampire Counts -ideologiaa? Maalaustapa alkaa hahmottua jo päässäni, mutta jätetään se myöhemmäksi ;)

Kysymyksiä, ideoita, sekä kommentteja saa ja pitää esittää. Estradi on toistaiseksi teidän.

- haamuhevosten liike, eli liikkuminen esteettä
- kirkumista/kiljuntaa
- 2d6+3 magical attackia ja 1 normaali attack, sekä tietysti impact hitit
- jaetaan boonuksia itselle ja hallaa vihollisille area efekti
Näitä tuumittuani alkoi itselleni pikkuhiljaa valkenemaan, mitä toinen moottorini saattaisi olla.
Selattuani vampirecounts.net -foorumia, törmäsin kuvaan Balewind Vorteksista, mikä kolahti yhteen ajatukseni kanssa liki heti.
Maasta nouseva pyörremyrsky, jonka juurella maakin halkeilee ja paljastaa maan alta suunnattomat kasat pääkalloja. Pyörre sopii mielestäni myös moottorin omaan fluffiin sikäli, että tuolla moottorillahan on Spectral Steed -kyky, jolla on ominaisuuksia liikkeen suhteen. Eikun internetiin etsimään suunnattomat kasat pääkalloja, sillä niitä on luurankosoturien yhteydessä itselleni kertynyt vain muutama ylimääräinen. Pääkallot hankittuani alkoikin pohtiminen ja sommittelu.
Ensin leikkasin Vortexista alaosan pois, koska se oli mielestäni turhan leveä. Sitten vaan mallailemaan sopivaa kasaa kalloja, sekä pyörrettä sopivaan kohtaan alustaa. Maan pinnaksi minulla sattui olemaan korkkilevyä varastossa. Korkkilevyä käytetään esimerkiksi parketin alla mm. kopinan vaimentimena. Olisin enempi kuin ihmeissäni mikäli esim. Bauhaussissa ei moista myytäisi, mutta tiedän sitä löytyvän ainakin Hobby Pointista.
Tässä muutama WIP-kuva. Pahoittelen kuvien taustaa, myöhemmissä projekteissa otan tämän huomioon paremmin.
![]() |
| tässä hieman mallailen, sekä liimailen kalloja pyörteen juurelle |
![]() |
| korkkia kallojen päälle maakerrokseksi |
Aseteltuani itse pyörteen sekä maastomuodon kalloineen, näytti kuitenkin itse vekotin jotenkin alastomalta. Ei tuollaisessa härvelissä voi olla niin paljoa lyöntivoimaa, kun kirja kertoo, vaikka en yhtään tornadojen tuhovoimaa väheksykään. Jokatapauksessa halusin hieman korostaa iskukapasiteettia, joten otin ylimääräiseksi jääneiden luurankosotureiden osien joukosta mm. yläruumiin miekkoineen ja päineen. Alemmas laitoin pelkän käden miekkoineen ja lopputulos alkoi näyttää jo kummasti paremmalta. Tosin nuo
näyttivät siltä että: "Olemme pyörimässä pyörteen mukana", eikä: "Olemme osa tätä koko pyörrettä" niin kuin tarkoitukseni oli. Joten lisäsin hieman stuffia häivyttääkseni silmiinpistävää rajaa lisäyksieni kohdalla ja olen lopputulokseen suhteellisen tyytyväinen. Itselläni oli käytössä Milliputtyä, mutta mikä tahansa stuffi ajaa asian.

![]() |
| näkymää alustasta, sekä hieman lisäämistäni luuranko-osista |
Ja nyt arvon lukijat, mielipidettänne kaivataan: kuinka jatkan? Pitäisinkö tuon alkuperäisen huipun pyörteestä, toki hieman muokkaillen, vaiko keksisinkö huipun jotain muusta? Olisko ideoita mitä se joku muu voisi olla?
Omasta mielestäni tuo pyörteen oma huippu on aivan liian "kaaos-symbolimainen". Mistähän lie johtuu? Olisiko jotain muita oivia lisäyksiä, miten voisin korostaa tähän hieman Vampire Counts -ideologiaa? Maalaustapa alkaa hahmottua jo päässäni, mutta jätetään se myöhemmäksi ;)

Kysymyksiä, ideoita, sekä kommentteja saa ja pitää esittää. Estradi on toistaiseksi teidän.
Hieman muokkaillen - Mortis Engine osa 2
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)