Sotakoneen Liiga 2014 Purtujen heimon ensikohtaaminen.

Kyseessä on Sotakoneen Villen ja oman armaan Tuhonne kohtaaminen Sotakone 2014 Liigassa. Kirjoitin aiheesta tarinallisen version, antakaa palautetta jos on liian tekninen, liian epätarkka tai vaikka vaan kakkaa:D

Liha vastaan teräs

Oli kylmä ja sumuinen aamu kun Brugha-hän-jota-on-purtu heräsi omaan huutoonsa ukkoshammaspedontaljavuoteeltaan. Syy heräämiseen ei suinkaan ollut vieressä makaavan hänen heimonsa tunnuksenkantajan ja useimpien lastensa isän, Iso Pappa Hugnin, lähes kuolevaa kivisarvipetoa muistuttava kuorsaus, vaan Brughan oma, luonnottoman suora yhteys Suureen Kitaan. Unessa Brugha oli nähnyt kuinka hänen oma heimonsa oli joutunut kaaoksen riettaiden ja sairaiden halujen valtaan. Kaikkea tätä hulluutta ja sodomiaa johti, kuin jokin perverssi kapellimestari, pohjoisesta nouseva tuore demoniprinssi lakeijoineen. Tällainen ennustus täytyisi pysäyttää heti alkuunsa! Brugha, joka on jopa jättien mittapuulla uskomattoman ylipainoinen Teurastajamestari, nousi vuoteestaan sellaisella vauhdilla, että Hugni, joka ei itsekään ole jättien pienimmästä päästä, lensi ulos jurtasta kuin kerran syöty hiisi ja jäi hämmentyneenä istumaan hankeen. Ei kuitenkaan liian hämmentyneenä, ettei Hugni olisi nostanut naurahtamaan erehtynyttä vartijaa kurkusta ilmaan ja pyyhkinyt yhdellä raivokkaalla lyönnillä hymyä ja puolia etuhampaista tämän, nyt jo kovin ruhjotuilta, kasvoilta.

Harvoin on nähty sellaista säpinää ja kiirettä leirin pakkaamisessa, kuin mitä Brughan korvia särkevän mylvinnän ja Hugnin jättiläismäisen rautahansikkaan yhteisvaikutus sai aikaan. Purtujen heimo ei ehtinyt taivaltaa viikkoakaan pohjoiseen, kun he jo törmäsivät kaaoksen sotakoiriin, jotka toimivat armeijan etujoukkona. Brugha katseli rautamahapataljoonansa Ahmijoiden keulalta kuinka hänen ja Hugnin esikoispoika Loag Kärsäkäs ja hänen Mässäilijä- jättinsä räjähtivät juoksuun kohti edessä häämöttäviä tunnustelijoita ja karjuivat ”Ruokaa Kidalle! Kita on Suurin!”.

Myös vihollinen syöksyi eteenpäin, kärjessään armeijan epäpyhää lippua kantava hurja pohjanmies demonisella ratsullaan, seuranaan lauma kammottavia Kaaospeikkoja. Vasemmasta laidasta lähestyivät kuolettavan tehokkaat Kallonmurskaajat, oikeasta Chimera- kaaoksen sekasikiö, hirvittävän epämuodostunut kaaoksen Spawni ja itse Demoniprinssi. Loagin silmät kääntyivät ympäri hänen juostessaan ja hänen vierellään juoksevat jätit ottivat hänet tottuneesti kantoon, tietäen kokemuksesta, että teurastaja palaisi henkimatkaltaan piakkoin. Loagin tietoisuus löysi välittömästi kohteensa ja kivisarvinen Peto syöksyi kohti Demoniprinssiä kuin lihasta ja kivisestä luurangosta tehty maavyöry, rysähtäen Demoniprinssin kimppuun koko mahtavalla massallaan. Suursyömärit kannustivat hurjat luolapetonsa täyteen vauhtiin ja törmäsivät kaaoksen lipunkantajaan ja tämän peikkoihin koko voimallaan. Samalla huutaen Iso Pappa Hugnin heille opettamaa sotahuutoa: ”Hakkaa päähän!” Joka ei ollut pelkästään tarttuva huuto, mutta myös näppärä muistisääntö taistelukentän hämmennyksessä.

Oikeassa laidassa Pippuroijat saivat Chimeran tähtäimiinsä, eli tykkiensä etupuolelle ja latasivat tämän kyljen täyteen ketjuja, hauleja, lusikoita, haarukoita, veitsiä, pieneläimiä, keramiikkaa, teroitettuja käpyjä ja muuta tilpehööriä kuitenkaan kaatamatta hirviötä. Vihollinen hyökyi päälle koko armeijansa voimalla, lukuun ottamatta epäpyhää sotakonetta joka oli kuin jättiläismäiseen pronssikanuunaan valettu demoni jota ohjastivat kieroutuneet kaaoskääpiöt. Tämä Helvetinkanuuna seisoi vihollislinjojen takana ja ampui taivaalle tulta ja kuolemaa. Helvetinkauunaa vaanivat Loag Kärsäkkään sapelihammaskissat Haaskansyöjät, mutta yksi vihainen riuhtaisu ketjujaan vastaan heidän suuntaansa sai kissapedot etsimään aurinkoisempia metsästysmaita ja he pötkivät käpälämäkeen.

Armeijoiden jyrähtäessä yhteen, huusi kaaoksen lippusankari haasteen kaksintaisteluun johon Suursyömäreiden johtaja Possu-Mez vastasi empimättä. Possu-Mez, joka oli saanut nimensä epätavanomaisesta ratsustaan, joka oli kaaoksen kierouttama jättisika, ja Kaaoksen Lipunkantaja mittelivät voimiaan ikuisuudelta tuntuvan ajan, kummankaan pääsemättä niskan päälle. Samaan aikaan toisaalla Peto ja Demoniprinssi murjoivat toisiaan. Demoniprinssi oli nopeampi ja hänellä on kaaoksen Slaanesh-jumalan suomia lahjoja mutta Peto oli voimakkaampi ja hänen voimansa kasvoivat Loag Kärsäkkään lumouksella joka nosti kivisarvihirviön voimaa ja kestävyyttä. Pedon ja Demoniprinssin pahoinpidellessä toisiaan Chimera oli päässyt otolliseen paikkaan Pedon sivustaan. Suuren ärjynnän saattelemana tuo kaaoksen sekasikiö hyökkäsi Pedon kylkeen syösten tulta yhdestä kidastaan, kuitenkin vain pintapuolisesti kärventäen Pedon paksua ja takkuista karvaa.

Vasemmassa laidassa Suursyömäreiden toinen osasto pääsi kiinni Helvetinkanuunaan, estäen sen kuolettavan tehokkaan ampumisen. Vastustajakin pääsi rynnäköimään Kallonmurskaajillaan Suursyömäreiden ensimmäiseen osastoon, mutta nämä kaaoksen kuolonritarit jäivät odottamaan Possu-Mezin ja Kaaoksen Lipunkantajan kaksintaistelun päätöstä, sillä he eivät olleet kenenkään muun kanssa kosketuksissa taistelussa. Tämä harvinainen taistelukentällä nähtävä kunnianosoitus mies miestä vastaan käytävää kamppailua kohtaan johti lopulta Kallonmurskaajien tuhoon. Samaan aikaan Brugha, Hugni ja Ahmijat olivat järjestäytyneet Kallonmurskaajien sivustaan ja suuren mekkalan ja jyrinän saattelemana nämä suurimahaiset jätit jyräsivät Kallonmurskaajat ja heidän panssarivaunumaiset ratsunsa alleen.

Iso Pappa Hugnin suurin ylpeys oli hänen Lihanuijansa ja tämän Rautaläjäytinkanuunan ohjastaja Zimo-ei-pelkoa. Zimo näki taistelukentän vastakkaisella puolella Helvetinkanuunan ja toisella laidalla Chimeran. Pitkään hän pohti, että kumpaa ampuisi ja lopulta hän päätyi Helvetinkanuunaan. Järkyttävän tussahduksen saattelemana Lihanuija sylki putkestaan tulta ja ripakopallisen kanuunankuulia, mutta ei tuhonnut Helvetinkanuunaa. Kun Zimo oli saanut ladattua uuden latingin, olivat kaikki taistelukentällä jo kiinni käsirysyssä. Zimo ei voinut muuta kuin ottaa mukavan asennon Lihanuijan selässä ja nauttia taistelukentän kauneudesta.

Keskellä taistelukenttää Teurastaja Loag Kärsäkäs ja hänen Mässäilijänsä olivat kiinni taistelussa, Suursyömäreiden ensimmäisen osaston tukemana, Kaaospeikkoja vastaan. Suursyömäreillä oli tunnuksenaan sotasaaliina korkeahaltijoilta ryöstetty, Feenix-linnun sulista tehty lippu joka antoi ratsastajien lyönteihin tulisen lisämausteen ja kerran niin voittamattomilta tuntuneet Kaaospeikot olivat yhtäkkiä pehmeää kauraa niin Suursyömäreiden kuin Mässäilijöidenkin iskujen alla. Sillä Kaaospeikoilla oli heidän tarunomainen kykynsä parantaa mitä kuolettavimmatkin haavat mutta poltetut haavat eivät umpeudu. Lopulta kahakassa ei viholliselta ollut kuin tuo epäpyhällä liekillä palava, kuolemattomalta tuntuva Kaaoksen Lipunkantaja, jonka päässä oleva kruunu piti hänen moraalinsa korkealla ja kaaoksen epäpyhät lahjat olivat löytäneet kohteensa. Kun viimeinenkin Kaaospeikko kuoli, huomasi Loag, että he eivät mahtuneet taistelemaan, joten he etsivät itselleen uuden vastustajan ja suoraan heidän edessään seisoi, luotisuorissa riveissä, päästä varpaisiin haarniskoituja Kaaossotureita. Jälleen kerran kajahti kuin yhdestä suusta: ”Ruokaa Kidalle! Kita on suurin!”

Oikeassa laidassa Kaaoksen sotavaunu oli jyristellyt tiensä läpi pienen metsikön ja rysähtänyt kiinni Pippuroijiin, jotka pienen voimankoitoksen ja yhden kuoleman jälkeen päättivät käyttää, nyt jo muussattuja vaunukuljettajia, kastikkeena edessä häämöttävälle Chimera paistille. Chimera, Demoniprinssi ja Peto murjoivat toinen toisiaan ja maa tärisi kaikkien taitelijoiden jalkojen alla. Kaikki päättyi siihen, kun Loag Kärsäkäs kurotti mieltään ja yllättäen kauhasi Pedon kivisillä sarvilla Demoniprinssin haaroväliin halkaisten prinssin kahtia! Mutta ilo oli lyhyt, sillä Chimera sai samalla tilaisuuden upottaa kaikkien kolmen päänsä purukaluston Pedon kaulaan. Suuren ulvonnan ja ryminän saattelemana Peto kaatui, eikä ollut enää.

Taistelu loppui kun Pippuroijat saivat viimein tuhottua Chimeran, Suursyömäreiden toinen osasto pakeni Helvetinkanuunaa vain päästääkseen Brughan, Hugnin ja Ahmijat rynnäköimään koko voimallaan tuon demonisen koneen kylkeen ja pieksemään siitä demoniuden ulos. Mässäilijät nauroivat pohjoisen sotureiden yrityksille rikkoa heidän taikuudella vahvistettu nahkansa samalla kun itse mättivät Kaaossotureita päähän Loag Kärsäkkään lumouksella voimistettuina. Ja siihen, että Possu-Mez vihdoin ja viimein nujersi tuon helvetillistä rankaisua kestävän Kaaoksen Lipunkantajan.

Taistelu oli ohi. Brugha-hän-jota-on-purtu tarkasteli voitettuja voittoja ja kärsittyjä tappioita. Peto oli kaatunut, mutta niin oli käynyt ennenkin ja Brugha tiesi, että yön koittaessa ja pimeyden laskeutuessa, Loag Kärsäkäs ottaisi saaduista vangeista sopivan määrän ”vapaaehtoisia” ja he raahaisivat Pedon erämaahan. Aamulla Loag Kärsäkäs palaisi ratsastaen Pedolla. ”Vapaaehtoisista” ei kenenkään tarvinnut kysyä mitään, veri verestä oli Loagin periaate ja hänen voimansa petomagiassa oli väkevä. Iso Pappa Hugni oli yrittänyt korjata Helvetinkanuunan käyttökuntoon, mutta muutaman sataa raskaan kivinuijan iskua olivat olleet jopa tällaiselle olennolle liikaa, joten Hugni tyytyi vasaroimaan kanuunan putkesta itselleen uuden taisteluhanskan. Hänestä oli vänkää se että, kun sillä löi kuulu ulvontaa niin lyönnistä kuin lyödystäkin. Taistelu oli ohi, mutta edessä oli vielä monta uutta voimankoitosta ja Purtujen heimo oli täyttävä maan!

Sotakoneturnee 2014 ja Pakkaspään haltiat

Sotakoneturnee 2014 ja Pakkaspään haltiat

Pitkin vuotta pelataan siis Sotakonelaisten kesken turnaus, jossa peruslistan lisäksi tehdään muutaman sadan pisteen lisäys jokaiseen peliin - voiton toivossa tietenkin. Oma alkuvuosi on jäänyt harrastamisen ohella vähän vaisuksi perheenlisäyksen ja insinöörityön viimeisetelyn johdosta. Nyt arjen taittuessa jonkinlaiseksi rutiiniksi ja lopputyön arvostelun jälkeen itsekin ehdin käydä haastamassa Irvikallion heimon ja Tavernaansa puolustavan Hopsbergin kääpiöväen. Heimoa vastaan päädyttiin hyvin tiukkaan ja tasaiseen otteluun kääpiöiden ampuessa haltioiden rivit hajalle. Tässä kuitenkin liigan kärjessä roikkunut liigafluffi ja peruslista omalta osaltani:

Pakkaspään linnoitus, Pohjois Naggaroth

Helfar Lohikäärmeensyntyinen katseli kastellinsa parvekkeelta alas hyytävän jäiseen erämaahan. Joku viisas oli aikoinaan keksinyt tuolle tyhjyydelle nimen Kaaoksen jätemaa, mutta hänen oli jo vaikea muistaa aikoja, jolloin pohjoisen Naggarondin rajaa vastaan olisi hyökätty demonien toimesta. Nyt Helfarin hallitsema linnoitus oli vain pohjoisen Naggarothin viiman keskelle unohtunut vanha vartiotorni. Ajoittain mies mietti, millaista olisikaan ollut kasvaa Naggarondin hoveissa, kuten hänen olisi perintönsä puolesta pitänyt. Se oikeus olisi kuulunut hänelle, jollei hänen isänsä olisi niin kiivaasti halunnut aikoinaan päästä Noitakuninkaan valtaistuimelle, tämän ollessa kadoksissa, ja ollut niin säälittävä taistelija, että meni häviämään yhdessä 8 muun pelkolordin kanssa Mustien vartijoiden johtajaa Kourania vastaan käydyn taistelun valtaistuinsalissa. Helfarin mielestä Kouranin olisi pitänyt itse nousta valtaistuimelle, mutta jokin siinä paskiaisessa oli mukamas niin kunniakasta, että tämä odotti Noitakuninkaan paluuta, varjellen valtaistuinta mahdollisilta vallananastajilta. Kouranin viha ei ollut juuri koskettanut Helfaria, mutta tuo turhan tärkeä valtaistuimen palvelija oli silti käskenyt hänet siirtämään linnoituksensa pohjoisen vartiotorniksi.

Helfar huokaisi. Raaka erämaa ulotti terävät kyntensä myös kastellin suojiin, tehden ylhäisönkin elämästä haastavaa. Eteläisistä maista tuodut orjat tuntuivat olevan niin hauraita, että nämä yleensä jäätyivät kuoliaaksi jo ennen töidensä aloittamista. Niukka uhritilanne myös tarkoitti sitä, ettei kaupunkia siirtävään magiaan saataisi tarpeellista määrää uhriverta. Omista ryöstöretkistäkään oli siis turha haaveilla. Pitkä rauhanaika myös oli nostattanut Karond Karin orjasataman hinnat taivaisiin ja se näkyi aarrekammiossa. Edellisestä Noitakuninkaan kutsusta tulla taistelemaan Ultuanin vapauttamisesta oli myös kulunut jo liian kauan. Helfar sylkäisi. Pelkkä ajatus noista kotimaan riistäjistä riitti kiehuttamaan hänen vertaan. Nimitys Suurhaltiat tuntui Helfarista myös täysin väärältä. He olivat pelkkä etäinen sukulaisrotu, joka korkeintaan kelpasi teurastettavaksi ja joka kerta toisensa jälkeen pysyi jollain onnenkantamoisella Ultuanin herrana. Mitä suurta siinä oli?

Helfar siirtyi parvekkeelta takaisin valtaistuinsalinsa puolelle juuri parahiksi näkemään, kun salin ovet avattiin ja viestinviejä astui sisään saliin.

"-Herra, ylipapitar haluaa päästä puheillenne."

Ennen kuin vartija ehti päättää lausettaan astui hänen ohitseen kuvankaunis turkiksiin pukeutunut papitar. Helfar ei oikein tiennyt, miten näihin Khainen tyttäriin pitäisi suhtautua. Välillä häntä suorastaan kuvotti nähdä Zirath vanhana akkana, mutta nyt tämä asteli tyrmäävän nuorekkaana ja kauniina hänen eteensä. Kuoleman Yön juhlintaan olisi vielä monta kuun kiertoa, mutta papitar oli jo nyt jostain syystä halunnut edustaa itseään kylpemällä Khainen alttarin veressä ja sekös Helfaria harmitti. Zirathin nopeus myrkytettyjen tikareiden kanssa sai itse Pelkolordinkin pitämään näppinsä erossa papittaresta, ellei papitar itse ollut halukkaalla päällä. Papittaren päättäväisyys näytti tällä kertaa siltä, että nyt papittarella olivat muut kuin lihalliset nautinnot mielessä.

Zirathin tuomat sanat olivat yhtä suloisia kuin nainen itse. Vaikka pääkaupungin hallitsija ei kutsunutkaan Helfaria sotaan, oli rajamaille lähetetty orjia. Rauhalliset ajat olivat aiheuttaneet erinäisten demonikulttien palvontaa isommissa kaupungeissa ja nyt kiinniotettuja kultisteja oli tuotu pohjoiseen karkotettavaksi.

Ylipapittarella oli kuitenkin ajatus, joka uhmasi Noitakuninkaan suoraa käskyä. Sielunsa himon liekkeihin

kadottaneet kultistit olivat ammentaneet niin paljon magiaa demonipalvonnastaan, että Pakkaspään

linnoitus saataisiin nostettua paikaltaan ja vietyä omalle pikku sotaretkelle. Tuoretta verta uhrattavaksi pääpapittarelle, lisää työvoimaa kastellin palauttamiseksi loistoonsa ja ryöstösaalista muiden kansojen aarteista. Zirathin sanat soljuivat kuin hunaja miehen mieleen, ja vaikka hän tiesikin taustalla olevan osaksi naisen viha pakkasta kohtaan, tuotti idea suurta mielihyvää Helfarille.

"-Käskekää ne demoninpalvojat kastelliin, kerätkää papittaret ja noidat yhteen! Pakkaspää lähtee tänään sotaan. Seuraavasta Kuoleman Yön juhlinnasta tulee jälleen loistelias!"

"Pakkaspään haltiat" 2000p core-lista

Lords

Helfar Lohikäärmeensyntinen ja hevosensa Pimeä Raivo

Lance, sea dragon cloack, Heavy armor

total 275

Heroes

Khainen ylipapitar Zirath Punatulva (Death Hag BsB)

Cauldron of Blood

total 350

Tulivelhotar Hekatah Liekkimeri (lvl 2)

total 140

Heroes total 490

Core

Alttarivartijat 10(Witch Elves)

Total 120

Orjuuttajamiehistö 20 (Black Ark Corsairs with additional hand weapon)

total 220

Orjuuttajamiehistö 20 (Black Ark Corsairs with repeater handbows)

total 220

Core total 560

Special

Pakkaspään kaarti 20 (Black Guard)

total 300

Rare

Demonikultistit ratsailla 15 (Doomfire Warlocks)

total 375

Total 2000

Lisäherkkuna paskarteluja

Aikaisemassa bloggauksessa tuli ilmi projekti tehdä foamista torni pelipöydälle. Pitkään tuo vaahtokarkkikeko möllötti odottamassa sopivaa väritystä pintaan. Perusväritys tornille löytyi jo viime vuoden loppupuolella, kun Suomen päivittäistavarakauppaa haastava yritys heitti Parkside mallisen sisäkäyttöön soveltuvan kompuran kynäruiskulla ja muilla tarvikkeilla. Hinta ei paljon päätä huimannut ja kun haaveissa oli päästä joskus itsekin ruiskimaan, lähti vempele kotiin kokeiluun. 

Alkuun selkisi pari perusasiaa ruiskumaalaamisesta, jotka tämän setin puitteissa olivat lähinnä tasoa meh. Paketissa tuleva ruisku käyttää alakannua, joten maalia ja ohenteita palaa enemmän ja ruiskun puskiessa vain ilmaa itsestään, löytyy maalisäiliön pohjalta edelleen maalia. Toinen hienous on, ettei kompurassa tunnu olevan omaa varastosäiliötään, vaan ilma menee yhdestä päästä sisään ja tulee ruiskusta ulos. Koneen joutuessa koko ajan puskuttamaan lisää painetta, jää koneisto välillä miettimään ilman lisäämisen kanssa. Ongelmaa ei ole, jos liipaisin on koko ajan pohjassa. Nopeissa suihkaisuissa pitää välistä taas suihkia turhaan maalauslaatikoon, että kone tajuaisi ottaa lisää ilmaa itseensä.

Pohjamaalaaminen sujuu kuitenkin ruiskulla oikein mallikkaasti ukkojen kuin maastonkin osalla ja tässä ensimmäinen ruiskuttelu, jota vielä vähän sudilla sävytettiin ja sammaloitettiin:

Ulkona sattui sopivasti olemaan epäsuora valo ja kirkas päivä niin onnistui kuvaaminen erittäin pienellä vaivalla parvekkeen puolella. Ehkä seuraavaksi jatketaan mietintää oman kuvausteltan rakentamista - hallitusvaatimuksella: sen saa kätevästi sujautettua myös sängyn alle.

Sneak peak

Välistä sitä löytää itselleen uusiakin pelikavereita yllättävänkin läheltä. Tätä myöten välistä saa itselleen projektikohteita myös oman armeijansa ulkopuolelta ilman figun ostotarvetta. Rakkaiden vihamiesten peto onkin jo saanut itselleen ruiskutetun pohjavärjäyksen. Toivotaan ettei sutiminen pilaa hienoa pintaa ja että lopputulos mielyttää omistajaa. Kuvassa maalauspoksin takaseinä pedon ruiskuttamisen jälkeen.

Opus nocturne, Beastmen

Maailmanreuna vuorien varjossa ja Kislevistä pohjoiseen sijaitsee ihmisten jo kauan hylkäämä metsäinen alue. Tämän paikan syrjäinen sijainti olisi jo itsessään hyvä syy kenelle tahansa pysyä poissa karulta ja kylmältä alueelta. Rappeutuneet ja säiden piiskaamat rauniot kielivät kuitenkin kyseisen alueen olleen joskus asutettua. Raunioista voi päätellä vanhojen asukkaiden olleen Keisarikunnan kansalaisia, sillä edelleen, mutta vain vaivoin, voi tunnistaa Sigmarin merkkejä murenevien alttareiden lomasta.

Raunioitunut kaupunki ei kuitenkaan ole tyystin vailla asukkaita. Raivoisat petomiehet ovat nyt sen synkkiä asukkaita, ja he ovat nimenneet kaupungin uudestaan. Se on nyt Midian, yön lasten kaupunki. Kauan sitten, kun Midian tunnettiin toisella nyt jo unohtuneelle nimellä, sen asukkaat koostuivat lähinnä seikkailun haluisista uskalikoista, kullan ja aarteiden etsijöistä sekä muista onnen onkijoista. Karut olosuhteet, epäonni aarteen etsinnässä ja jatkuva sotiminen pohjoisten barbaarien sekä kaaoksen voimien kanssa lannistivat kuitenkin useimpien mielet, toisten nopeammin ja toisten hitaammin. Ja tuolloin pedot haistoivat pelon ja heikkouden. Ensin ne tulivat vain täyden kuun aikaan, sitten viikoittain ja lopulta joka yö. Ne vaativat uhreja itselleen. Aluksi kaupungin väki, antoi heille rikolliset, sitten sairaat, vanhukset, orvot. Lopulta heillä ei ollut antaa ketään ja silloin pedot hyökkäsivät ensimmäisen kerran. Kaupungin kaarti puolusti uljaasti omiaan ja onnistui torjumaan petojen hyökkäyksen. Tämä vain villitsi petoja lisää. Kaupungin väki alkoi juonitella toisiaan vastaan, ja lopulta jokainen kääntyi toistaan vastaan ja kaaos sekä hulluus valtasi kaupungin. Tänä suden hetkenä peto lauma nielaisi kaupungin kitaansa.

Tätä petolaumaa, joka tunnetaan nimellä Opus Nocturne johtaa taistelussa petoherra nimeltään Metsän Musta Pukki. Metsän Musta Pukki äärettömän vanha ja kokenut petomies( joka johti myös toista hyökkäystä kaupunkiin, ensimmäisen epäonnistuttua. Ensimmäistä epäonnistunutta hyökkäystä johtanut petoherra koki äärettömän hitaan sekä tuskallisen kuoleman Musta Pukin lävistäessä tämän Nurglen siunaamilla muodon muutoksilla ja aseettomana haaste taistelussa), omiensa joukossa hän on ollut voittamaton jokaisessa haasteessa sotajoukon johtajuudessa taisteltaessa. Vaikka petomiehet eivät suoraan palvo ketään tiettyä Kaaoksen jumalaa on Musta Pukki uhrannut ja antanut itsensä Nurglelle. Samoin koko muu sotajoukko.

Sotalipunkantaja Nuori Synkkä, ei nimestään huolimatta ole kovinkaan nuori mutta sitäkin synkempi. Hän on toiminut Musta Pukin lipunkantaja Midianin valtauksesta lähtien. Nuori synkkä on vannoutunut Nurglen palvoja ja hänet on siunattu pysyvällä lahjalla. Vaikka petomies naaraita pidetään säyseämpinä verrattuna sonneihin, tämä ei pidä Nuoren Synkän kohdalla. Hän on harvoja todella isokokoisia petonaaraita, joka on onnistunut teoillaan luomaan syvän kunnioituksen ja pelon ( enimmäkseen pelon) itseään kohtaan.

Pimeyden lauma, on Opus Nocturnen Gor lauma joka koostuu taistelua janoavista villeistä pukkisotureista. Se on sotajoukon nyrkki yksikkö mitä ilman Musta Pukki ei lähde taisteluun. Tässä yksikössä on monien taisteluiden veteraaneja sekä kokemattomia Gor sotureita, Kaaoksen jumalien mielten oikut vaikuttavat usein taisteluiden lopputulokseen. Jokainen pukki tietää että noutaja saattaa tulla seuraavassa taistelussa tai heidän synkkien jumalien suosiessa,valtaisa verimessu  jumalille. Oli miten oli, Kaaos on oikukas.

Kuolon kärryt on rykmentti joka koostuu erittäin kiihkeistä ja verta janoavista pukki sotureista. Nämä pääsääntöisesti nuoret soturit eivät kavahda syökseä itseensä taistelun melskeeseen. He janoavat kuolemaa taistelussa, ja kiihkossaan sysäävät oman henkensä alttiiksi epätoivoisissakin tilanteissa.

(Hänen) tuhat lastaan on eliitti yksikkö joka koostuu suurimmista veteraani suurpukki sotureita. Tämä yksikkö on raskaasti panssaroitu ja varustettu julmilla kahden käden aseilla.  Tällä yksiköllä on syvä yhteys sotalipunkantajaan, sillä Nuori synkkä on äiti usealle yksikön pukille. Vaikka poikia on useita, ei kellään ole isää jäljellä. Parittelun jälkeen ovat epäonniset pukkisoturit kokeneet nopean kuoleman, joka ikinen.

Pohjoisen metsän vaanijat ovat villejä sarvigoreja jotka metsästävät pohjoisissa metsissä kaikkea ja kaikkia. Näiden petojen vangitseminen on erittäin vaarallista ja usein kuolettavaa puuhaa vähäisimmille vähäpukeille. Nämä pedot ovat eläviä terävin sarvin ja luupiikein varustettuja raivokkaita kasoja lihasta ja karvaa.

Jabberslythe, Mielen haureuttaja on hulluutta ja Kaaoksen epävoipaisuutta tihkuva kammotus. Se on otus muinaisilta ajoita ja siinä tiivistyy Kaaoksen hulluus. Tästä otuksesta ei tiedätä paljoa, koska kukaan sen tavannut ja elossa selvinnyt ei ole sekoamatta lopullisesti sitä pystynyt kuvailemaan.

Mikko Ovaska

Beastmen 2000pts

• lord: beastlord, metsän musta pukki 145: raskas haarniska, käsiase, kilpi 3 = 238 

• hero: bsb wargor, nuori synkkä 110: raskas haarniska, kilpi,käsiase = 206

• core:gor herd(39 gor), pimeyden lauma = 337

• full command 25pts +1pts kaksi käsiasetta

• core:tuskgor chariot,kuolon kärry i  80

• 2* tuskgor, 1gor keihäällä, 1bestigor kahdenkäden ase, kärryn save 4+

• core:tuskgor chariot, kuolon kärry ii 80
• core:tuskgor chariot, kuolon kärry iii 80
• core:tuskgor chariot, kuolon kärry iv 80

• special:bestigor herd(30 bestigor), (hänen) tuhat lasta =400

• full command 30, raskas haarniska, kahdenkäden aseet

• special:razorgor herd(2 razorgor), pohjoisen metsän vaanijat i = 110
• special:razorgor herd(2 razorgor), pohjoisen metsän vaanijat ii = 110
• rare:jabberslythe,mielen haureuttaja 275

total: 1996

Peikko antaa esimerkin tarinoinnista

Peikon luolasta: Esimerkkiä tarinallisuudesta

Sain ensimmäisen tekstin pohjalta ehdotuksen ystävältäni esittää esimerkki tarinallisuudesta pelaamisen yhteydessä. Tarinoiden ja eeppisen sankaruuden yhteys pieniin muovisiin / metallisiin pelinappuloihini on minulle iso osa harrastuksen luonnetta, kuten jo aiemmin on käynyt selväksi. Tarinallista puolta voimme korostaa niin armeijan suunnittelussa, maalaamisessa, itse pelikentän tapahtumissa skenaarioiden yms. muodossa, mutta myös pelien jälkeen. Uskoisin etten pysty olemaan kommentoimatta näitä kaikki osa-alueita, mutta aloitetaan esimerkillä pelitapahtumista tarinoimisesta.

Pelasimme viime keväänä miehistöllämme Tag Team turnauksen. Kaksi pelaajaa, kummallakin 1200p armeija, pelasivat yhdessä vastustajiaan ja näiden kahta armeijaa vastaan. Koska väkemme vaikuttaa laajalla alueella eteläistä Suomea, turnauksessa oli sovittu pelattavan kaksi ns. pre-gamea ennen turnausta pelaajien sopimana ajankohtana sopivassa paikassa. Lähestulkoon koko kaveriporukka pääsi osallistumaan turnaukseen ja hauskaa oli.

Peikko partnerinsa kanssa kehitti liittoumalleen kevyen teeman, joka näkyi lähinnä armeijalistassa nimettyinä yksiköinä – listan voit tarkistaa tekstin lopusta, mihin olen liittänyt vastapuolelle näkyneen ns. handoutin, jossa Suuret Salaisuudet^TM kuten taikaesineet eivät ole näkyvissä. Ensimmäinen pre-game ottelu ogre & kaaoskääpiö -allianssia vastaan sai kuitenkin innostumaan niin, että tuli raapusteltua miehistön ihmeteltäväksi lyhyehkö kuvaus pelin tapahtumista.

Pelkkä pelaaminen on toki hauskaa, mutta tarinointi nosti listasta esiin juuri niitä eeppisiä sankareita ja kaiken kokemia veteraaniyksiköitä, joiden kohtaamista turnauksen edetessä odotti ja ennakoi, ja jotka siten synnyttivät taas uusia tarinoita. Ja kunnon tarinan lailla, suuret sankarit eivät tietenkään kuolleet kevyesti harhanuolesta, vaan nousivat uudestaan selitysten saattelemina taistelemaan seuraavana päivänä.

Pre-game otteluista raportointi kuvina ja tarinoina muodostuikin turnauksen kenties kiintoisimmaksi elementiksi, joka piti jännitystä ja mielenkiintoa yllä aina varsinaiseen turnausviikonloppuun asti. Omat tekstimme sisälsivät paljon voittajien historiaa, tapahtumien selittelyä tarinankerronnan nimissä sekä puhdasta tulkinnanvapautta. Vaikka faktat ja lopputulos merkitsivät turnauksen etenemisen kannalta eniten, eivät ”mä työnsin mun lauttoi ja kolasin sen abon D6 blastilla kun se vaa loju nurkass LOL 17-3” -kertomukset olisi luoneet samanlaista vaikutusta tunnelmaan. Liekö tämä kumma asia, onhan tarinankerronta ollut tärkein tiedonsiirron ja opetuksen muoto ihmisten keskuudessa tuhansien vuosien ajan.

En todella väitä seuraavan tekstin kantavan tuota perinnettä edustavasti eteenpäin, se on vain innonpuuskassa kaveriporukalle raapusteltu esimerkki siitä, kuinka tinasotilaista, nopista, keittiön pöydästä ja muutamasta hyvästä ystävästä saa illan mittaan irti jotain pelkkää ”työntelyä” enemmän.

”Arkkivelho von Galileo tutkaili Hyvyyden voimien ohutta linjaa. Kääpiöiden ja Keisarikunnan ihmisten liittouma koostui Tähtitornin mäeltä irroitetusta varusväestä sekä hänen omasta lähetystöstään.

Kovin vähäisiltä nuo voimat näyttivät nyt, kun solan toisessa päässä kerääntyi lauma kaukaisten Idän maiden epämuodostuneita jättejä ja kieroutuneita, konein varustautuneita kääpiöitä - tai no kääpiöiltä ne näyttivät, vaikka Duregar Taivaantakoja jyrkästi kiisti noiden otusten kuulumisen heimoonsa.

Von Galileo huokaisi ja keskitti voimansa tulevaan koitokseen. Tähtitornilta nähty valtaisa komeetta oli pudonnut tälle suunnalle ja hän, yhdessä observatorion kääpiöiden kanssa löytäisi sen. Merkin itseltään Sigmarilta! Duregar oli varma että komeetan sisältämät metallit auttaisivat kumpaakin kansaa suuresti, mutta von Galileo tiesi että komeetan hengellinen merkitys olisi vieläkin suurempi. Kunhan he saisivat sen käsiinsä ennen Maailmanreunan vuorille kerääntyviä pahan voimia.

Taistelu oli alkamassa. Heidän näkyviinsä työntyi parrakkaiden pahalaisten helvetinkoneita ja joukoittain jättilaumoja. Väleissä puikkelehti pieniä epäkääpiö-yksiköitä joista yhdessä von Galileo tunsi selvästi pahojen voimien keskittymän - hänen vastuksensa olisi siellä. Kaaostaikurin loitsut eivät saisi heikentää muutoinkin ohutta puolustuslinjaa.

Nyt vihollinen oli kantamalla! Kääpiötykki Komeettalinko puhui kuolettavaa kieltään ja suunnaton helvetinkone katosi valtaisaan räjähdykseen. Toisaalla Gustav "Maustaja" Gripenhoff ohjasi "Pippurimyllyn" tulta tarkasti kohti lähestyvää jättilaumaa. Vihollinen maksaisi etenemisestään kovan hinnan! Mutta riittäisikö se? Von Galileo pyyhkäisi kevyesti vihollisarmeijan taikurin kirouksen syrjään ja kutsui taivaalta pienehkön meteoriitin kohti vastustajiaan,

Jotain oli kuitenkin vialla, sillä von Galileo tunsi sähköisen valokaaren purkautuvan hänen vartalostaan loitsun yhteydessä. Lähellä asemissaan olevat vuorijääkärit seurasivat sähäkkää loitsimista kauhuissaan. Seuraava vihollisten niskaan heitetty kirous aiheutti voimakkaamman räjähdyksen, kuin suuren pallosalaman purkautumisen, joka vahingoitti niin von Galileota itseään kuin montaa miestä lähistöllä - oliko kyseessä vihollisen salaperäinen taika vaiko jotain muuta? Sitä ei olisi aikaa pohtia nyt.

Vihollinen oli alkanut vastata tuleen ja jostain silmän kantamattomista lensi raketteja, jotka pirullisella tarkkuudella tuhosivat urkutykki Meteorimyrskyn ja saivat rivistöt katselemaan taivaalle kauhuissaan. Onneksi Belegar Meltorauta mainareineen eteni tiettävästi sillä suunnalla - kenties raketit loppuisivat pian. Tai sitten vihollinen sulkisi heidät lähitaisteluun ja raketit loppuisivat siksi.

Viimeinen Albatrossi syöksyi taivaalta keskeyttämään  ilkeiden kääpiömiesten hornanveturin etenemisen, mutta jättilittolaisen syöksyivät paikalle pistooleineen ja tiedustelupallo putosi tulessa maahan. Von Galileon kutsumat meteoriitit ja rankaisevan tarkka sotakoneiden tulitus ja varsijousien vasamat olivat kuitenkin kaventaneet vihollisen rivejä tuntuvasti. 

Tuolla syöksyi Morgrim Lohikäärmeensurma kirvestään heiluttaen hornanveturin tielle.  Sen terä vain kimmahti metallihirmun teräksisestä kuoresta. 

Tuolla joukko vuorijääkäreitä veti uhrautuvasti jättilauman ja niiden johtajan huomion hetkeksi toisaalle.

Tuolla Tähtitorninmäen tarkkasilmäiset soturit sulittivat lauman jättejä täyteen vasamia. 

Jossain taustalla rakettituli lakkasi - Meltorauta mainareineen oli kenties saapunut..

Sitä von Galileo epäili saavansa koskaan selville. Häntä huimasi ja hänen partansa oli pystyssä väreilevästä sähköstä. Vihollisen joukot työntyivät väkisin kiinni kääpiöiden linjaan. Von Galileo keskitti voimansa ja huomasi järkytyksekseen jonkin olevan yhä pielessä. Ilma täyttyi otsonin hajusta omille joukoilleen tarkoitetun siunauksen levitessä väkevästi koko linjaan. Kääpiöinsinööri Väkipyörä syöksyi voittamattomalta näyttävän veturin eteen, huutaen ystävänsä Morgrimin nimeä ja heilutellen pistooliaan metallihirvitykselle - hän katosi jonnekin jauhavien telojen alle.

Vihaisten kääpiöjoukkojen suusta kohosi murina. Liekö syynä von Galileon lumous, kääpiöiden viha johtohahmojensa jäädessä tuon metallihirmun alle vai yksinkertaisesti se että hornanveturi oli lähes heidän päällään, viimeinen yhteislaukaus pysäytti kihisevän koneen.

Mutta oliko silti jo liian myöhäistä? Von Galileo oli liittynyt Duregar Taivaantakojan johtamaan vuorijääkäriosastoon aivan linjan taakse. Hän olisi halunnut poistua kauemmaksi, käyttää loitsujaan joukkojen avuksi, mutta vihollinen oli kaikkialla! Komeettalingon miehistö taisteli vihollisten pelottavan taikurin kanssa ja pysähtyneen hornanveturin ohitse vyöryi jättejä suunnattoman korruptoituneen johtajansa innostamina.

Urheat kääpiöt sulkivat rivinsä ja kaatuivat sijoilleen jättien niittäessä heitä kuin heinää - seuraavaksi olisi heidän vuoronsa! Linja katkeaisi ja kaikki valuisi turmioon.

Mutta vihdoin helähti vaskitorvi soimaan ja Komeettaveljeskunnan ritarit karauttivat taistoon Luger Tahtokalvan johdolla, sotapappi Hans Uskonpalon veisatessa ylistystä Sigmarille rivistön keulilla. Läpi kaaoksen kääpiöiden, suoraan vihollislinjan sydämeen ja jättien johtajaan he ratsastivat, eikä mikään pysäyttänyt heidän teräksisiä peitsiään ja järkkymätöntä uskoaan.

Niin kaatui jättien limainen johtaja, ainakin puolentusinaa peistä katkenneena turvonneeseen ruhoonsa. Niin kaatui heidän sotalippunsa yksikön sulaessa teräksisen aallon edessä, sitä pitelevän epämuodostuneen jätin jäädessä tuon elävän vuoksen alle.

He olivat hengissä, selvinneet!

Monta urheaa soturia oli kaatunut, mutta he olivat voittaneet taistelun. Tykki Komeettalinko saatiin vihollisen joukoilta takaisin, sen urhean miehistön puolustettua sitä aivan taistelun viimehetkiin vihollisten ilkeää taikuriloordia vastaan. Tämän kerrottiin kadonneen rikiltä tuoksahtaneeseen savutuprahdukseen kun jättikomentaja kaatui toisaalla. Von Galileo oli varma että tästä kierosta pirulaisesta kuultaisiin vielä.

Meltoraudan koeporausryhmä palasi muun armeijan luokse, mutta heidän ja viimehetkellä saapuneiden Komeettaveljien liittyminen armeijaan ei ollut iloisin jälleennäkeminen. Tutkiessaan kuolleen hornanveturin ruhjoutunutta runkoa auringon viimeisten säteiden alla kääpiöt löysivät riveihinsä kaksi jo kaatuneiksi luulemaansa sankaria!

Metallihirvityksen alta kaivettiin esiin pahoin ruhjoutunut, mutta erittäin vihainen Morgrim Lohikäärmeensurma ja valtaosan viiksistään ja kulmakarvoistaan polttanut, kättään irvokkaasti roikottava mestari-insinööri Argam Väkipyörä. Morgrim oli kaatunut titaanisen koneen alle sen jyrätessä eteenpäin ja välttänyt onnekkaasti murskautumisen sen suurten pyörin välissä. Hän oli kuitenkin takertunut kiinni ja raahautunut tajuttomana sotakoneen mukana.

Ystävänsä kaatumisesta ilmeisesti seonnut Argam olikin havainnut tapahtuneen ja syöksynyt pelastamaan toveriaan. Argam oli ollut vähällä murskaantua itsekin ja hänen kätensä oli mennyt sijoiltaan kun hän oli kiskaissut Morgrimin turvaan telapyöriä yhdistävän akselin päälle. Argam ilmoitti että kone oli tuntunut enemmänkin sairaalloisen elävältä otukselta, kuin käsinluodulta koneelta. Hän ei ollut varma, mikä laitteen lopulta pysäytti, sillä hän oli ohjannut vironneen Morgrimin iskemään tiettyjä höyryletkuja koneen alla. Morgrimin kourin ja hampain katkaisemista letkuista oli valunut tulikuumaa höyryä, liekkejä ja verimäistä öljyä ja kone oli romahtanut heidän ylleen kuin kuolintoreissaan kaatunut lohikäärme. Sinne he olivat jääneet loukkuun.

Kaikki olivat onnellisia sankareidemme selviytymisestä varman kuoleman syleilyssä, eikä kukaan tuntunut haluavan väitellä Morgrimin kanssa siitä kuka saisi kunnian tulla nimetyksi Veturinsurmaksi.

Von Galileo laski kätensä lyhyen ystävänsä olalle. Tarkkaavainen riimuseppä Duregar Taivaantakoja oli johtanut taistelu esimerkillisesti koko taistelun ajan aivan linjaston sydämessä ja havainnut ystävänsä ja joukkojen ainoan velhon kokemat ongelmat. Tämä ei tulisi olemaan viimeinen taistelu ja jo nyt vastus oli ollut lähes ylivoimainen. Jos ongelmat magian kanssa jatkuisivat – ja nyt juhlitut kääpiösankarit säästänyt moukantuuri loppuisi – voisi tämä matka olla heidän viimeisensä.”

Imperiumin Tähtitieteellisen seuran lähetystö Maailmanreunan vuorilla – 1200p [Empire Army]

Arkkivelho von Galileo

Wizard Lord of the Celestial Order 

General; Magic Level 4; Lore of Heaven

Mestari-insinööri Gustav ”Maustaja” Gripenhoff

Master Engineer 

Sotapappi Hans Uskonpalo

Warrior Priest 

Barding; Prayers of Sigmar; Heavy Armour; Shield; Warhorse

Kapteeni Luger Tahtokalpa

Captain of the Empire 

Barding; Full Plate Armor; Shield; Warhorse

Komeettaveljeskunta kersantti Sturmin johdolla

10 Knights of the Inner Circle

Barding; Lance; Full Plate Armor; Shield;Full Command; Warhorse

Vuorijääkäripataljoonan erillisosasto 6.

10 Archers 

Normal Bow

5 Det – Archer 

Normal Bow

5 Det – Archer 

Normal Bow

Pippurimylly

1 Helblaster Volley Gun

3 Crew

Von Galileon Ihmeiden ja ihmetyksen planetaario

1 Celestial Hurricanum 

Tähtitorninmäen turvalinnan varusväki – 1200p [Dwarf Army]

Riimuseppä Duregar Taivaantakoja

Runesmith 

General; Gromril Armour; Shield

Mestari-insinööri Argam Väkipyörä

Master Engineer

Pistol; Gromril Armour

Morgrim Lohikäärmeensurma

Dragon Slayer 

Slayer axes

Tähtitorninmäen varuskunta

22 Quarrellers

Great Weapon; Crossbow; Light Armour; Standard; Musician

Tykki Komeettalinko

1 Cannon 

Engineer; 3 Crew; Light Armour

Mörssäri Kraateraattori

1 Grudge Thrower

Engineer; 3 Crew

Light Armour

Belegar Meltoraudan koeporausryhmä

5 Miners

Great Weapon; Heavy Armour; Musician

Urkutykki Meteorimyrsky

1 Organ Gun

3 Crew Light Armour

Tiedustelupallo Viimeinen Albatrossi kapteeninaan Hulbert Mallasmäki

1 Gyrocopter

Peikko pohtii pelailua

Peikon luolasta

Strategiapelit. Miniatyyripelit. Sotapelit. Warhammeri. Nelkyt-koo. Masiina. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja rakkaalla lapsella on monen monta pelaajaa, ihan meidänkin maan rajojen sisällä.

Ja aivan kuten muiden intressien kohdalla, myös tästä harrastuksesta on lähes yhtä monta oikeaa mielipidettä, kuin on sen pelaajia. Makuasioista VOI kiistellä, siitä vaan ei ole paskankaan hyötyä. Harrastuksen ytimessä häärää usein se äänekkäin joukko harrastajia, jotka määrittelevät helposti ainakin harrastuksen uusille alokkaille sen ainoan oikean tahdin. Vain tietty osa harrastuksesta näkyy pinnalla, Suomen tapauksessa Sotavasaran -foorumilla, joka taitaa olla ainoa kotimainen ja kansallinen harrastajapiirin kokoontumispaikka.

Muistan ikuisesti sen ensimmäisen, oman porukan ulkopuolisen turnauksen. Pieni pakkanen puristeli porukkamme nenänpäitämme pääsiäisenä, kun kymmenkunta kaverusta matkasi suurkaupungin sykkeeseen, syntiseen Helsinkiin, ennen vuosituhannen vaihdetta. Kenelläkään ei ollut minkäänlaista käsitystä, miten isossa maailmassa Hammeria pelattiin. Kuinka ne tulkitsevat nämä ja nämä säännöt? Mitkä ovat kovia yksiköitä? Pärjääkö meistä kukaan, edes porukan paras, edes auttavasti warhammer-veteraaneja vastaan? Aikana ennen nettiä ei muun maailman pelailuista tiennyt mitään muuta, kuin hölmöläiset White Dwarfin sivuilla opettivat. Teini-ikäisen mieli ei vielä ollut käsittänyt, kuinka toimittajat olivat jo aika päiviä sitten myynet sielunsa Greater Daemoneille^TM, ja lähes kaikki ko. opusten teksti oli vain laskelmoitua markkinointisoopaa. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä, jokainen peliporukka oma eristäytynyt saarekkeensa.

Ei se pelailu Helsingissä juuri totutusta poikennut, mitä nyt oman metamme valkeat lohikäärmeet todettiin kesken turnauksen turhan dominoiviksi ja ainakin viimeiseen peliin niiden puhalluksia heikennettiin. Turnauskärpänen puraisi ja vuosikymmenen verran tuli turnauksissa käytyä ihan vain tavoittelemassa sitä kaikista korkeinta kunniaa, erittäin vaihtelevalla menestyksellä. Sitten todellisuus iski rotvallin lailla hampaisiin. Joillekin pelailu oli useamman asteen verran totisempaa touhua, maku kisailusta ikenet verillä alkoi laantua. Harrastuksestaan alkoi etsiä uusia puolia.

Nyt reilun 20 vuotta Warhammer Fantasy Battlea harrastaneena olen nähnyt edikoiden vaihtuvan, armeijakirjojen tulevan ja menevän sekä GW:n ikuisen ahneuden paisuvan kuin ogre-figuurien ruumiinrakenne. Olen nähnyt pelaajien varttuvan ja ukkoutuvan ulos harrastuksesta joskin yhtä usein jatkavan tai palaavan rakkaan ajanvietteensä pariin, joskus jopa seuraavan sukupolven kera. Olen aloittanut projekteja, haudannut toisia ja aloittanut vielä useampia. Muutaman miniatyyrin kokoelma on paisunut täyttämään kaapin jos toisenkin.

Harrastuksen parissa minut on pitänyt pelin monipuoliset piirteet (kerääminen, taustatarinointi, listojen suunnittelu, miniatyyrien muokkaaminen, itse luominen, maalaaminen, alustojen koristelu – ja kaikki tämä jo ennen varsinaista pelaamista..) sekä oikeastaan eniten toiset harrastajat. Onhan pelaaminen ja pelien valmistelu iso osa vapaa-aikaani, joten olisi outoa jos monet tärkeimmistä ystäväni eivät löytyisi myös pelikentän ääreltä. Oma, rakas peliporukka on muuttunut ja kasvanut. Samalla olemme pohtineet omia tavoitteitamme pelata peliä ja koetelleet omissa turnauksissamme meille mielekkäimpiä pelaamisen muotoja.

Suomen figuskene ei ole enää yhtä hajanainen kuin joskus vuosia takaperin, vaikka varmasti yhä löytyy niitä peliporukoita, jotka ovat pelanneet vain toisiaan vastaan, vuodesta toiseen, ja tuntevat jo vastustajansa figuuritkin pelkän hajun perusteella. Mikseivät kaikki sitten yhdisty riemukkaan Warhammer-aatteen nimissä ja kohtaa toisiaan samoilla kunnian kentillä? Osalle syynä ovat varmasti välimatkat, osalla puhtaasti riittää pelata omien kavereidensa kanssa. Osalle syynä voivat olla juurikin ne suuresta figuskenestä Sotavasaran kautta kantautuvat viestit, jotka pitävät sisällään jo melkein kirosanoiksi muuttuneita termejä ja hämmästystä herättäviä ideoita: ETC, komppaus, RAW vs. RAI, rankingit, eriävät maalausvaatimukset, tiukat turnausaikataulut ja nyt lopulta vielä pelien shakkikellottaminen..

Kuten jo sanoin, makuasioista kiisteleminen ei hyödytä. Osa nauttii harrastuksestamme juuri sellaisena verenhimoisena kisailuna, jossa tärkeintä ovat victory pointit joiden hamuamisen hidas vastapelaaja estää. Osa nauttii listojensa suunnittelusta mahdollisimman tappaviksi siten että juusto tihkuu nappuloista kuin mätä Nurglen demoneista, että armeijalla voisi käydä koppaamassa kultaa ja kunniaa pienestä turnauksesta. Osa saa ilonsa pohtimalla sääntöjen porsaanreikiä (näistä osa vain sääntönikkarointi tarkoituksessa, osa puhtaasti niitä hyödyntääkseen). Osalle harrastuksemme vertaantuu shakkiin, jossa nappuloiden ulkomuodolla tai pelin muulla estetiikalla ei ole merkitystä – vain säännöillä, taktisella kikkailulla ja lopputuloksella. Osalle pelaaminen on oikeastaan yhtä taktista kuin Kimble, figuja mennään vain "työntämään" peleihin ja armeijan värjäämisen ja kokoamisen määrittelevät turnausympyröiden maalauspisteet.

Vuosien vaiva turnauskompeissa kertoo ettei harrastuksemme kenties istu turnausformaattiin kovin helposti. Voisiko olla mahdollista, että jalosta lajistamme löytyy kilpapelaamisen lisäksi muitakin puolia?                   

Kenties turnauksen suurin voittaja onkin se, joka löytää itsellensä lauman uusia kavereita..                       

Kenties voittaja on se, joka sai koko armeijansa maalattua juuri puoli neljä edellisenä yönä.

Tai se kaveri, joka vihdoin voittaa ensimmäisen pelinsä, oppii uusia kikkoja listansa käyttöön kaikenkokeneelta konkarilta tai näkee niin hienon modelloinnin, että innostuu itsekin kokeilemaan nappuloiden muokkausta..         

Mutta saa nyt riittää ”Me ollaan sankareita”-tauhka, pointtini ei lepää siinä, vaan pikemmin tässä: Ei unohdeta miksi valtaosa meistä on harrastuksensa aloittanut ja sitä yhä jatkaa. Ei unohdeta eeppisiä tarinoita sankaruudesta ja ylivoimaisen vihollisen kohtaamisesta kunnian kentillä. Ei unohdeta kaikkia niitä tunteja mitä armeijamme maalaamiseen on käytetty. Eikä niitä kavereita joiden kanssa vietämme aikaa nappuloillamme pelaten. Kuka oikeasti haluaa stressata harrastuksistaan?

Rohkeasti siis järjestämään turnauksia ja tapahtumia, missä kyse ei ole pelkästä noppapainista ja sääntökirjan tekstien tulkinnasta itselleen edullisesti. Missä on tilaa luovuudelle ja siitä nauttimiselle. Ja missä myös häviäjällä olisi aina kivaa.

Minä ainakin tulen mukaan, kunhan aikatauluun sopii.

Taidan tietää pari muutakin, joita kiinnostaisi..

-Peikko-

”The Spirit of the Game

You´ll realize soon that Warhammer is different to any other game you have played. It is important to remember that the rules are just a framework to create an enjoyable game. Winning at any cost is less important than making sure both players – not just the victor – have a good time…”

[s. 3 Warhammer Fantasy Battle, rulebook]